JARI LINDSTRÖM
Myllysillantie 77
45940 Oravala
Puh. 040-555 9328
jarppa.lindstrom@elisanet.fi
JARI LINDSTRÖM
Myllysillantie 77
45940 Oravala
Puh. 040-555 9328
jarppa.lindstrom@elisanet.fi
Suvaitsevaisuuden nimissäMaanantai 1.3.2010 klo 18:08 - Jari Lindström
Otsikko on melkoisen laajasti ymmärrettävissä, myönnän. Viime maanantaina, 22.2 pidetyssä valtuuston kokouksessa oli koulujen lakkauttamisen lisäksi käsiteltävänä Kouvolan maahanmuutto-ohjelma. Esitin tuolloin, että valtuusto ei hyväksyisi tuota ohjelmaa vaan että asia palautettaisiin uudelleen valmisteltavaksi ja valmisteltaisiin vain lain minimi eli kotoutusohjelma. Esitystä kannatettiin(Anssi Tähtinen) ja niinpä asiasta äänestettiin. EI ollut minulle mikään yllätys, että esitykseni hävisi. Äänin 60-13. Kuitenkin 13 valtuutettua oli esityksen takana. Positiivista.Syitä on varmaan yhtä monta kuin on mielipiteen esittäjääkin. Itse näin ja näen, että hyväksyimme ohjelman, joka lisää kaupungin kustannuksia. Kun jo muutenkin olemme tinkimässä säästöjen nimissä monesta peruspalvelusta, niin en millään voi hyväksyä tällaistä lisäkulua. No tämähän nyt sitten on taas sitä suvaitsemattomuutta. Näin sain kuulla sekä riveiltä että rivien väleistä. Minäpä kerron nyt jotain: Yksi asia, jota minä en suvaitse, on suvaitsevaisuuden nimissä tehty sinisilmäisten hyväksikäyttäminen. Miten muuten on selitettävissä Suomen sijoittuminen ykköseksi anteliampien maiden joukossa? Ihan hyvää hyvyyttämmekö me olemme ykkösenä vai sinisilmäisyyttämme? Autetaan, mutta pidetään nyt tolkku mukana. Suomi ei pysty pelastamaan maailman nälkää näkeviä, ei auttamaan kaikkia sotien alta pakenevia eikä antamaan työtä kaikille tänne pyrkiville. (Paitsi jos siitä työstä ei tarvitse maksaa kunnollista palkkaa) Mikähän se mahtaa olla perimmäisin motiivi niillä, jotka huutavat työvoimapulan perään ja sitä työvoimapulaa paikkaamaan haluavat Suomeen jopa satoja tuhansia maahanmuuttajia? Sitä olen kysynyt monen monta kertaa ja jäänyt vastausta vaille. Mielestäni vastaus on pääosin siinä, että niitä työperäisiä maahanmuuttajia halutaan pääasiassa matalapalkka-aloille. Niihin töihin, jotka eivät kelpaa suomalaisille. Ja miksi eivät kelpaa? Hyvin yksinkertainen vastaus on palkka/ työ. Juuri siksi ollaan kovaa vauhtia ajamassa alas työttömäksi jäävien etuja. Jotta kaikki työ "kelpaisi". Vai väittääkö joku ihan tosissaan, että Afrikasta tänne tulevat ovat korkeasti koulutettua väkeä? Puheet siitä, että kaikki työ on arvokasta, saa niskani punoittamaan. Eihän se ole niin! Mitä helvetin väliä sillä on, että työsi on arvokasta, jos se ei näy toimeentulossa? Ei se arvostus tuo leipää pöytään. Ihan sama kuin alettaisiin jaella työn sankarin mitaleja työssään ansioituneille. Yhtä tyhjän kanssa. Minunkin tekemäni lumityöt ovat arvokasta työtä, mutta ei se pakkasessa paljoa lämmitä. Arvostakaa työtä ja sen tekijää, mutta näyttäkää se myös käytännössä. "Pankaa se näkymään miesten palkoissa", sanoi siltainsinööri Akseli Jaatinenkin Arto Paasilinnan loistavassa kirjassa Onnellinen mies Puheeni löytyy tuolta puheet-linkistä. Sieltä voi käydä lukemassa jos kiinnostaa. Pakko ei ole. Päinvastoin kuin ruotsinkielen opetus. Olenkin vakuuttunut, että Kouvolan maahanmuutto-ohjelma tuo veronmaksajille lisäkustannuksia. JOS olen väärässä, myönnän sen. Mutta jos olen oikeassa, niin leikataan lisää palveluja, jotta saamme lisää niitä resursseja maahanmuuttajien ongelmiin. Aika näyttää miten tässä käy... |
||||
Pitkän päivän iltaTiistai 23.2.2010 klo 18:12 - Jari Lindström Eilinen ei ihan äkkiä unohdu. Oli se sen verran raskas päivä, iltaan asti. Sen lisäksi, että meillä oli valtuuston kokous, pidettiin aamuyhdeksästä iltapäivälle kolmeen seminaaria. Mutta pääasia oli toki tuo valtuuston kokous, johon oli esityslistalle survottu isoja asioita koko joukko. Isoimpana kahdesta kouluverkosta päättäminen. 2. asteen kouluverkko päätettiin järjestää valtuuston enemmistön tahdon mukaisesti kuten kaupunginhallitus esitti. Se tarkoittaa mm. Naukion ja Keltakankaan ammattiopistojen lakkauttamista. 1.8 2012 opiskelijat saavat nauttia laadukkaasta ja vetovoimaisesta opiskelusta keskellä Kouvolaa. HUOM. Edelliseen lauseeseen saattaa sisältyä sarkasmia. Tätä laadukasta opetusta ei katsottu voivan järjestää vanhoissa toimipisteissä. Niihin ei haluttu panostaa vaan pitää luoda kokonaan uusi kokonaisuus, KAMPUS! Me esitimme vanhojen toimipisteiden jatkamista, mutta eihän sen nyt tietenkään läpi mennyt. Jätimmekin asiasta eriävän mielipiteen. Emme siis seiso tuon eilen tehdyn päätöksen takana. Peruskouluverkko. Huh huh! Se herätti paljon keskustelua. Puolesta ja vastaan. Siis esitystä vastaan tai sen puolesta. Hommahan oli täysin selvä jo ennen kokousta. Mutta se varmistui kun isojen ryhmien puheejohtajat kävivät pöntössä latelemassa madonlukunsa. SDP, Kokoomus, Keskusta ja Sitoutumattomat eli neljä suurinta ryhmää hautasivat haaveet inhimillisestä päätöksestä. En minä sitä odottanutkaan. Pieniä repeämisiä tuli isoissa ryhmissä ja siitä nostan hattua muutamalle rohkealle, itsenäiselle päättäjälle. Tästäki asiasta ryhmämme puheenjohtaja Juha-Pekka Koponen esitti PS:n vastaesityksen. Se esitys joutui äänestyksessä vastakkain Kokoomuksen Esko Lavosen tekemän, Kankaan koulua kannattavan esityksen kanssa ja - hävisi. Se oli siinä. Kun päätös tuli, jätimme taas eriävän mielipiteen kuten muuten teki moni muukin. Vasemmistoliiton Tiina Saavalaisen ryhmäpuhe kyläkoulujen puolesta ansaitsee erikseen maininnan. Loistava ja koskettava esitys, joka löytyy Youtubesta. Käykää katsomassa! Myös KD:n Sari Palm piti hienon puheen. Yhden parhaista joita olen kuullut kenenkään suusta. Kyläkoulut ja Kankaan koulu joutuivat siis leikkuriin. Tätä en jaksa millään käsittää enkä ymmärrä perusteluja ollenkaan. Huono päätös kaiken kaikkiaan. Suorastaan surkea! Kolmas iso asia, joka jäi kyllä hieman koulukeskustelun alle, oli Kouvolan maahanmuutto-ohjelma ja sen hyväksyminen äänin 60-13. Esitin ryhmämme puheen ja tein vastaesityksen. Päätöksen jälkeen jätimme eriävän mielipiteen. Siis kolme eriävää mielipidettä kaiken kaikkiaan. Palaan tähän maahanmuutto-ohjelmaan vielä jatkossa.Paremmalla ajalla. Tätä on siis politiikka. Nyt olen sen vasta omin silmin nähnyt ja kokenut. Konkreettisesti. Tämä kulunut puolisen vuotta jota koulukeskustelu ja siihen liittyvät asiat ovat tuoneet mukanaan, ovat avanneet silmäni lopullisesti. Tiesin tiesin, mutta nyt vasta tiedän. Isot ryhmät ovat isoja ja pienet pieniä. Ryhmäkuri on kova ase. Ja kun useimmilta puuttuu kantti olla omaa mieltänsä, se johtaa tähän(vaikka kuinka muuta väitetään). Näin toimii siis demokratia. Hyvä muistaa seuraavalla kerralla. Otan osaa lakkautettavien koulujen puolesta. Tiedän, että taistelu on hävitty. Mutta tiedän senkin, että jossain joku sinnittelee eikä anna periksi. Ei luovuteta!
|
||||
Maanantai on (epä)toivoa täynnäKeskiviikko 17.2.2010 klo 22:32 - Jari Lindström Ensi maanantaina, 22.2, on isojen päätösten päivä Kouvolassa. Silloin käsittelyssä ovat mm. peruskouluverkko, toisen asteen kouluverkko ja maahanmuutto-ohjelma. Suurin noista päätettävistä asioista on peruskouluverkko. Se onkin puhuttanut jo monen kuukauden ajan. Syystä. Minäkin olen rampannut erilaisissa asiaan liittyvissä tilaisuuksissa. Puhunut ja kuunnellut. Vastaillut kysymyksiin ja kysynyt itse. Saanut vastauksia ja jäänyt ilman niitä. Kun ensimmäinen koulujen lynkkauslista tuli julkisuuteen, kommentoin sitä ensimmäisten joukossa. Tyrmäsin tuo listan. Pidin sitä kyläkoulujen tappolistana. En ollut sen ajatuksen kanssa yksin. Sen jälkeen on käyty lukuisa määrä keskusteluja, pidetty kansalaisten kuulemistilaisuuksia, saatu vastineita niin kouluista kuin kyliltäkin. Mitä sen johdosta on tapahtunut? Eipä juuri mitään. Jääräpäisesti on ohitettu kansalaisten mielipiteet.Lista on edelleen kyläkoulujen tappolista. Jo alunperin oli näköjään päätetty antaa konsultin tehtäväksi tehdä sopiva esitys uudeksi kouluverkoksi. Konsultti teki työtä käskettyä ja sai aikaan oman esityksensä. Se esitys on jo moneen eri kertaan ammuttu alas. Silti edelleen esitetään koulujen lakkauttamista samoilla perusteilla! Ikään kuin vastakkaisilla mielipiteillä ei olisi mitään merkitystä. Eikä olekaan. Vain sopivat perustelut kelpaavat. Ne perustelut, jotka eivät sovi päätöksen tueksi, on siirretty Ö-mappiin. Niillä ei ole mitään merkitystä. Ei oppilaskuljetusten hinnoilla, oppilaiden mahtumisella suunniteltuun kouluun, kiinteistöjen jatkoköytöllä, kiinteistöjen kunnolla ja todellisilla säästöillä. Itselleni onkin syntynyt kuva, että ensin on tehty päätös ja sitä päätöstä tukemaan on etsitty sopivat perustelut. Eli on menty aivan väärässä järjestyksessä, suomeksi perse edellä puuhun. Miljoonien eurojen säästötavoitteiden meressä kyläkouluista syntyvä säästö on hyttysen biojäte Itämeressä. Niillä ei Kouvolan taloutta pelasteta. Sen on moni myöntänyt, mutta juna se vain jatkaa puksuttamistaan kohti päätöstään. Tämäkin osoittaa koko esityksen järjettömyyden. Olisi todella hienoa jos valtuusto olisi niin rohkea, että se tajuaisi koko asian valmistelun olleen hätäinen, puutteellinen ja virheellinen. Ei virheen myöntäminen ole tyhmyyttä, se on viisautta. Sitä viisautta nyt peräänkuulutan. Valtuuston ei missään nimessä tule hyväksyä kaupunginhallituksen esitystä peruskouluverkoksi. Ei myöskään toisen asteen verkoksi. Maahanmuutto-ohjelmaanhan meillä ei edes pitäisi olla varaa jos kerran kyläkouluja ajetaan alas. Eihän?
Tämä kirjoitus on lähetetty Kouvolan Sanomiin, Keskilaaksoon ja PK-lehteen 17.2
|
||||
Surkea farssiLauantai 13.2.2010 klo 19:35 - Jari Lindström Entten-tentten teelika mentten...Arvotaan seuraava koulu joka joutuu listalle ja sitten seuraava joka putoaa sieltä pois. Ei voi kuin ihmetellä tätä touhua. Kankaan koulu pääsi listalta pois ja sai jatkoaikaa. Onnittelut siitä. Tosin sitähän ei ole missään sen kummemmin demokraattisesti päätetty vaan se vain ilmoitettiin. Itse luin sen lehdestä. Se kuka Kankaan koulun "pelastamisesta" ottaa kunnian on ihan se ja sama minulle.Jos Kokoomus kokee pelastaneensa Kankaan, niin miksi se sitten ylipäätään oli listalle nostettu?Kokoomus ja SDP ovat nimenomaan näiden listojen takana olleet, ainakin ryhmäpuheenjohtajien mukaan. JA meillä pienillä ryhmillä ei tässä touhussa ole ollut mitään tekoa, koska "tästä listasta ei ole tinkimistä". Tämä sirkus on sellaista, että minun uskoni demokratiaan on saanut täydellisen kolauksen. Itse olen puolustanut nimenomaan kyläkouluja ja jatkan sillä linjalla loppuun asti. Miten Kankaan koulun tai kyläkoulun, vaikkapa nyt Oravalan koulun mahdolliset lakkautukset ovat verrattavissa keskenään? Hyvin. Pienen kyläkoulun lopettaminen on iso juttu kylälle. Mittasuhteet ovat toki toisenlaiset, mutta ei se muuta sitä tosiasiaa, että koulu on kylän keskus. Sen vaikutus kylälle vetää aivan varmasti vertoja isolle koululle Kouvolan keskustassa. Ei siis pidä ihmetellä sitä, että minäkin riekun kyläkoulujen puolesta. Minulle on tästä pelleilystä tullut sellainen kuva, että kukaan ei tiedä mitä ollaan oikeasti päättämässä. Joku on jossain saanut kuningasajatuksen lopettaa kouluja säästösyistä. Tämän ajatuksen läpiviemiseksi on riittänyt se, että johtavat virkamiehet ovat saaneet valjastetuksi muutaman merkittävän ja vaikutusvaltaisen päättäjän asiansa tueksi. Virkamiehet siis vievät päättäjiä 10-0. Minua häiritsee suunnattomasti se, että nyt saa lukea lehdestä ja kuulla mediasta asioiden olevan jo päätetty! Mitä helvetin virkaa on valtuustolla? Mitä virkaa on lautakunnilla jos ihmisten ei anneta tehdä päätöksiä itsenäisesti? EI MITÄÄN. Napinpainajia ja kumileimasimia. Uskokaa nyt, kyläkoulujen lakkauttamisella ei Kouvolan taloutta pelasteta. Vaillinaisilla tiedoilla ei saa tehdä päätöksiä. Perustamissopimuksessa on luvattu säilyttää lähipalvelut. Mikä kiire tässä oikein on? Kiire ajaa tämä kaupunki kuralle alta aikayksikön, vai?! Ja elinkeinotoimesta vielä: Siellä on vastaus meidän ongelmiimme. Jos se kusee, niin meidät vie susi. Ja valitettavasti huonolta näyttää sen suhteen.Amätöörit puuhastelevat, aika kuluu ja tuloksia ei tule. Mikä pahinta, rahaa menee kankkulan kaivoon. Tätä menoa se kuuluisa putkitehdas on kevyttä kauraa tämän touhun rinnalla. Missä ovat uudet työpaikat? Missä kehitys? Missä markkinointi? Missä on se vetovoima, jonka sanottiin tuovan tänne uutta verta? Näihin asioihin pitää kiinnittää huomio eikä lillukanvarsiin!
|
||||
Vainovalkeita ja mielenosoituksiaKeskiviikko 10.2.2010 klo 19:44 - Jari Lindström Tiedän, tiedän. Olen viime aikoina kirjoittanut lähes pelkästään kouluverkosta. Mutta en aio vielä lopettaa. Mitään apua siitä ei ehkä ole kenellekään, mutta so what? Facebookissa on jo tätä kirjoittaessani 2678 jäsentä ryhmässä- Kouvolan koulujen lakkauttamisen puolesta. Lisäksi puuhataan koululakkoa ja Löytyssä ollaan 19. 2 sytyttämässä Vainovalkeita. Vihulainen on Kouvolan kaupunki! Herätys! Eikä tämä ole jo vähän helvetin huonoa imagollekin? Mistä tämä kertoo? Minä ymmärrän tämän niin, että monta tuhatta ihmistä on täydellisen pettyneitä, vihaisia ja surullisia Kouvolan päätöksentekotapaan. Iso joukko ihmisiä vaatii muunlaisia päätöksiä kuin nyt esille noussut koululista. Kuuleeko kukaan tätä vaatimusta? Kuulee. Ihan rehellisesti voin sen vakuuttaa. Mutta se joukko jolla on korvat, on liian pieni.Ja vielä pienempi on se joukko, jolla on sydän. Kun nämä asiat ovat olleet jo opetus-ja kasvatuslautakunnassa esillä, niin ainoastaan neljä lautakunnan jäsentä oli jotain muuta mieltä kuin esitys. Vain neljä. Kiitos heille! Kun valtuusto käsittelee tämän asian 22.2, niin ennustan siitä todella pitkää ja tuskaista päivää. No toki meille valtuutetuille, mutta ennen kaikkea niille kylille ja kouluille, joiden koulut tullaan erittäin suurella todennäköisyydellä lopettamaan. Vain ihme voi muuttaa tämän kaiken. Millainen sen ihmeen pitäisi sitten olla? Minäpä kerron. Sen sijaan, että valtuutetut tekisivät päätöksensä jonkun muun sanelemana, he päättäisivät tehdä sen ihan itse. Puhun nyt ryhmäkurista. Siitä, että aivan täyspäisiä ihmisiä pakotetaan "yhteisen hyvän" nimissä tekemään muutaman henkilön sanelema päätös. Puhunko läpiä päähäni? Sitä saa jokainen pohtia tykönään. Meidän pitää tehdä päätös juuri nyt! Ei yhtään myöhemmin. Mitään sellaista ei voida edes ajatella, että ottaisimme pienen tuumaustauon. Se on ainakin minulle käynyt täysin selväksi. Kouvolan talous on pelastettava ja ensimmäinen askel on lopettaa kyläkoulut. Seuraavaksi karsitaan täysin turhat kirjastot, uimahallit ja muut vapaa-ajan tilat. Mistähän päin niiden karsinta alkaa? Hmmm... No reunalta tietysti. Eihän siellä ketään edes asu. Pyydän jo etukäteen anteeksi sitä, että me perussuomalaiset emme voi estää koulujen lakkauttamisia. Ei vaan riitä voima. Vasemmistoliitolle iso kiitos ryhdikkyydestä. Ei tosin riitä meidän yhteinenkään voimamme estämään tätä päätöstä. Se mitä me voimme tehdä, on näyttää oma mielipiteemme. Kouvolan olisi revittävä jostain miljoonien eurojen säästöt. Kyläkouluista tulee luokkaa kymmeniätuhansia... Kysynkin, että mitä järkeä tässä on? Vastaan, että ei sitten mitään. Lopuksi kysyn, että kuinka moni pitää kuntaliitosta ja uutta Kouvolaa hyvänä asiana?
|
||||
ProvoSunnuntai 7.2.2010 klo 20:42 - Jari Lindström Se on kuulkaas tuo Suomi24-palsta sellainen jätetunkio, että ei mitään tolkkua. Siellä voi aivan surutta heitellä kommenttia kestä tahansa nimimerkin takaa. Miksei sitä voi kertoa mielipidettään ihan omalla nimellä? Mikä sen estää? Pelko? Raukkamaisuus? Mikä? Itse olen joutunut monen monta kertaa oikaisemaan aivan älyttömiä, vääriä ja suoranaisia valheita tuolla palstalla. En vaan enää viitsi niihin puuttua. Paitsi tänään... Kun siellä Yleistä Kouvolasta palstalla väitettiin perussuomalaisia selkärangattomiksi tässä kouluasiassa, niin olihan se nyt korjattava! Me jos ketkään olemme olleet selkärankaisia tässä asiassa, alusta asti. Olemme lähteneet puolustamaan kyläkouluja ja kyseenalaistaneet lahtauslistat kerta toisensa jälkeen. Jos joku kehtaa vielä tämän jälkeen väittää meidän tai minun myyneen omat periaatteet, niin huh huh... Meitä ei kukaan ole vienyt eikä vie neuvotteluissa. Olemme omaa mieltämme. Kun media uutisoi, että ryhmien puheenjohtajat olisivat päässeet yksimielisyyteen kouluverkosta, niin sehän ei todellakaan pidä paikkaansa. Rautalankaversio: SDP,KOKOOMUS, KESKUSTA, KD JA SITOUTUMATTOMAT pääsivät asiasta sopuun, ennen opetus-ja kasvatuslautakunnan kokousta. SIIS viisi ryhmää. Kolme muuta ryhmää, Vihreät, Vasemmistoliitto ja PS eivät olleet mukana tuossa päätöksessä. SIIS EIVÄT OLLEET! Uutisen olisi pitänyt kuulua, että viiden suurimman ryhmän puheenjohtajat ovat päässeet sopuun. Näinhän se meni.EI tässä nyt sentään niin vietävissä olla, että myytäisiin omat periaatteemme heti ensimmäisen kovan paikan kohdalla. Eikä myydä muutenkaan. Pieni vinkki. Jos jostain asiasta lähtee kirjoittamaan, niin faktat on syytä tarkastaa. Ja vaikka kahteen kertaan. |
||||
Enemmistö päättääTorstai 4.2.2010 klo 18:05 - Jari Lindström Koulukeskustelu käy kuumana ja hyvä niin. Kun opetus-ja kasvatuslautakunta päätti, äänestyksen jälkeen, esittää synkkää tappolistaa eteenpäin, niin se oli demokraattinen päätös. Homma vain toimii niin, että enemmistö päättää. Koposen Juha-Pekka esitti lautakunnassa vastaesityksen, joka sai taakseen 4 jäsentä. 9 oli eri mieltä ja sillä asia oli selvä. Nyt on sitten kaupunginhallituksen vuoro ottaa asiaan kantaa. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja todetakseen, että sielläkin enemmistö päättää...Tulosta jännitetään(sarkasmia). 22.2 on sitten se päivä, kun valtuusto päättää kouluverkosta, tällä erää lopullisesti. Tällä erää siinä mielessä, että ei tämä kuulemma tähän jää tulevaisuudessakaan. Hoh hoijaa! Minulle tuli muuten kutsu mielenosoitukseen. Aiheena- vastustus Kouvolan koulujen lakkauttamisille! En taida vaan päästä, koska samana päivänä on ohjelmaa ihan aamusta asti. Seminaaria pukkaa aamuyhdeksästä ja siihen päälle oman ryhmän kokous ja valtuusto. Asia sinällään on täysin ymmärrettävä ja kannatettava. En minäkään tätä lahtausta kannata! Olen ollut lukevinani rivien väleistä ja riveltäkin, että jotain pitää tehdä. Se on totta. Mutta kyse onkin siitä, että mitä ja koska? Nyt mennään aivan silmittömästi lopettamaan kouluja ja perusteluja laskelmineen ei vain ole näkynyt. Miten tämän oikein vääntäisi rautalangasta? Jos jokin koulu päätetään lakkauttaa, niin minä odotan vastauksia näihin kysymyksiin: 1. Mihin oppilaat aiotaan sijoittaa? 2. Mahtuvatko oppilaat sinne mihin heidät aiotaan sijoittaa ilman luokkakokojen kasvamista yli järkevän rajan? Faktoja pöytään! 3. Kuinka paljon kuljettaminen maksaa verrattuna nyt syntyviin kuluihin?Tuleeko kuljettaminen+ opetus kalliimmaksi kuin nykyinen paikallaan oleva koulu? 4. Arvoistahan ei ole kukaan kiinnostunut, koska vain tuottava kunta voi kantaa huolta arvoista. Mutta kysyn silti, mikä merkitys kylille on kouluilla? Niinpä. 5. Mitä aiotaan tehdä tyhjeneville kiinteistöille? Myydä? Kenelle? Antaa pois? Kenelle? Purkaa?Jos kiinteistö jää tilaliikelaitoksen vastuulle, pois sivistyksen toimialalta, on kai se edelleen Kouvolan kaupungin taloutta "rasittamassa"? 6. Eikö tätä kaupunkia ollutkaan tarkoitus kehittää mahdollisimman tasapuolisesti? Tyhmä kysymys...
Vedetäänpä hieman yhteen tätä kaikkea. Nyt on sellainen kutina, että jotkut ovat kerta kaikkiaan päättäneet ajaa tämän listan lopetettavista kouluista lävitse. Ja sitä varten nämä "jotkut" eivät tarvitse kuin sen enemmistön valtuustossa. Sehän ei ole vaikeaa, koska kolme suurinta ryhmää on jo saatu hyvin pitkälle tämän listan taakse. Ja kun siihen lisätään sitoutumattomat sekä kristilliset niin homma on paketissa. Jäljelle eivät ole jääneet kuin änkyrät, me ja Vasemmistoliitto. Ja kenties muutama rohkea toisinajattelija isoista ryhmistä. Se ei vaan riitä. Se on kuulkaas ihmiset tällaista tämä demokratia. En minä ryhdy ketään syyttelemään nimeltä, koska tämä enemmistö tekee päätöksiään oman näkemyksensä perusteella. Minä olen vain kerta kaikkiaan aivan eri mieltä. Nyt ei ole oikea aika, eikä oikea tapa päättää tästä asiasta. JOS olisin saanut kunnollisia vastauksia kysymyksiini, niin olisin voinut olla jotain muuta mieltä. Nyt en voi näillä perusteilla lähteä lahtaamaan kouluja. Ja lopuksi, minulle tulee aivan älyttömästi postia ja palautetta tämä asian tiimoilta. Yksikään palaute ei ole ollut sellainen, jossa olisi kehuttu Mattilan listaa. Päinvastoin. Jotain on sentään tapahtunut siitä alkuperäisestä listasta. Muutama koulu on pudonnut pois. Mutta toisaalta uusia on tullut tilalle. Tämä kouluasia on meille perussuomalaisille todella tärkeä. Perustavaa laatua oleva. Me olemme luvanneet puolustaa eritoten reuna-alueita. Olisi todella ihmeellistä jos me nyt kääntäisimme selkämme, kun kova paikka tulee! Siinä syy jääräpäisyyteemme. Sitä voisi myös sanoa selkärankaisuudeksi. Ketä meidän päättäjien pitäisi kuunnella? Virkamiehiä, muita poliitikkoja vai kuntalaisia. Vai kaikkia. Itse olen sitä mieltä, että kaikkia. Mutta sopivasti suodattaen...
|
||||
Neuvottelut?Perjantai 29.1.2010 klo 17:02 - Jari Lindström Torstai-iltana(28.1) olivat Kouvolan valtuustoryhmien edustajat kokoontuneet kaupungintalolle. Aiheena tietenkin tämä todella ajankohtainen asia eli kouluverkko. Mekin perussuomalaiset menimme paikalle, totta kai. Tämän keskustelun pohjaksi esitettiin Jyrki Hyttisen suulla Eero Mattilan laatima 12 lopettavaksi aiotun koulun lista pienin viilauksin. Tätä listaa esitettiin pohjaksi, josta ei ole varaa juuri tinkiä. Olimme todella hämmästyneitä. Me oletimme,että nyt keskustellaan avoimesti eikä aseteta mitään ennakkoehtoja. Oletimme väärin. Tuon listan olemme ryhmänä torjuneet. Kerta kaikkiaan! Oli siis aivan selvää, että edellytykset keskustelun jatkamiselle tuon listan pohjalta olivat meille aivan olemattomat. Siksi totesimme, että meillä ei ole mitään neuvoteltavaa.Ja poistuimme paikalta. Ilman sen kummempaa dramatiikkaa. On todella mielenkiintoista se, että isot ryhmät ovat jo etukäteen lyöneet lukkoon kantansa näin vahvasti. Aivan turhaanhan me sinne edes menimme.Ovatko ihan kaikki suurten valtuustoryhmien jäsenet todellakin tämän nyt julkisuuteen tulleen esityksen takana? Vastata saa. Ihan omilla sanoilla ja oman mielipiteensä esittäen. Kaikki se kansalaisten kuuleminen ja kyläkierrokset, ihmisten aktiivinen koulujen puolustaminen, perustelut ja selvitykset ovat monen koulun kohdalla olleet aivan turhia. Ne on ohitettu olankohautuksella. "Kaikki perustelut on kuultu jo aiemminkin".Mikä virka on kuntalaisten kuulemisella ja mielipiteellä jos sitä ei oikeasti haluta kuunnella? Minä tiedän, että tässä ollaan nyt kantamassa sitä vastuuta, jonka vuoksi päättäjät ovat paikoilleen valittuja. Sitä vastuuta eivät perussuomalaiset pelkää. Mutta emme myöskään voi lähteä tällaisten esitysten taakse, jotka ovat niin heikosti perusteltuja. Vastuuta voi kantaa myös sellaisesta päätöksestä, että puolustetaan kyläkouluja. Nyt sitä linjaa ei haluta. Ja vielä siitä tiedosta, sen määrästä ja laadusta. Kyllä me perussuomalaiset olemme kysyneet. Meille on vastattu. Niiden vastausten perusteella ei vain voi mitään päätöksiä tehdä. "ei voida laskea tarkkaan", "kyllä ne kaupaksi menevät", "annetaan vaikka ilmaiseksi", "kyllä oppilaat mahtuvat"...jne. Jos joku pystyy noilla tiedoilla tekemään päätöksiä lopetettavista kouluista, niin ihmettelen. Mutta koska suuri osa tuntuu siihen pystyvän, niin kysymys lienee vain omasta ymmärtämättömyydestäni. Onneksi en ole tämä ymmärtämättömyyden kanssa ihan yksin. Se helpottaa omaa oloani. Vaikka se ei todellakaan helpota niitä kyliä ja kouluja joiden sydän lakkaa.
Kirjoitus lähetetty Kouvolan Sanomiin, PK-lehteen ja Keskilaaksoon 29.1 2010 Julkaistu Kouvolan Sanomissa 31.1, PK-lehdessä 3.2 |
||||
Elkää nyt hitossa!Torstai 21.1.2010 klo 17:31 - Jari Lindström Että mitä? No sitä, että luin tuossa kilpailevan "yrityksen" lehteä ja bongasin tällaisen http://www.demari.fi/content/view/9092/328/ Jos ette nyt jostain syystä herkeä tuonne sivulle mennä, niin tuolla Etelä-Kymenlaaksossa puuhaillaan demarien toimesta uutta kuntaliitosta. Suurkaupunkia oikein. Kotka, Hamina, Virolahti, Miehikkälä ja Pyhtää yhteen ja siinä se olisi! Virolahti, Miehikkälä ja Pyhtää. Miettikää kaksi kertaa ja sen jälkeen vielä kerran, jos teitä vokotellaan moiseen hankkeeseen mukaan. Voin kertoa kokemuksesta,että huonosti käy pienille kunnille jos ne vastaavat kutsuun myöntävästi. Tiedän, tiedän. Palveluilla ja niiden säilymisellähän näitä esityksiä perustellaan. Niinhän se kävi Kouvolankin kohdalla.Leveillä hartioilla on nääs mukavaa ja turvallista. Ja missähän se näkyy? No siinä, että niitä palveluja karsitaan tai suunnitellaan karsittavaksi reuna-alueilta. Siinä se hartioiden leveys näkyy. Elämme ihan järjettömiä aikoja! Mikään ei riitä. Kulut nousevat ja vastauksena niihin on keksitty suuruuden ekonomia. Joka ikinen asia mikä vain voidaan yhdistää se myös yhdistetään. Saadaan sitä synergiaetua. Kuntien väitetään olevan erilailla johdettavia kuin yritysten ja kuitenkin kuntien johtamistavat ja strategia tulevat suoraan yrityselämästä. Mistä muualta on peräisin tilaaja-tuottajamalli, anteeksi sopimusohjausjärjestelmä kuin suuryrityksistä? Väitetään, että ilman kuntaliitosta olisimme joka tapauksessa kipeiden ratkaisujen edessä. Niin. Ihan totta. En silti usko, että Valkealakaan olisi viittä koulua lakkauttamassa yhdellä kertaa. Joku tolkku pitää löytyä! PS. Satu Kurri, tämä maahanmuuttokoordinaattori väitti kirkkain silmin, että Kouvolalle ei synny mitään kustannuksia maahanmuuttopalveluista.Entä itse maahanmuuttajista? Mitään kustannuksia? Minä kun luulin, että mikään ei ole ilmaista. ME veronmaksajat maksamme tämänkin lystin. Tuli se raha sitten suoraan kaupungin kukkaron kautta tai valtiolta. Tai Euroopan Unionista.
|
||||
Tapaus VoikkaaKeskiviikko 20.1.2010 klo 21:16 - Jari Lindström Olen varmasti kirjoittanut tästä aiheesta enemmän kuin mistään muusta. Mutta kerta kielon päälle. Kävin tuossa illalla Voikkarissa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa julkistettiin tutkimus: Tapaus Voikkaa. Mitään uutta ja yllättävää siinä ei minulle ollut. Mutta ihan mielenkiinnostahan minä paikalle menin. Monesta eri näkökulmasta oli tarkasteltu sitä, että miten Voikkaan tehtaan lopettaminen vaikutti ihmisiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan. Sitä ei voi kiistää kukaan, että Voikkaa oli ja on merkittävä alku yhteiskunnalliselle murrokselle, jossa parastaikaa olemme. Siitä lähti tämä järkyttävä tehtaiden alasajo. Se oli iso juttu ja siitä revittiin kaikki irti mitä voi irti ottaa. Lukuisia palstamillimetrejä käytettiin Voikkaasta kertomiseen ja mentiinpä jopa sosiaalipornon puolelle. Mikään tehdas ja sen lopettaminen ei ole saanut näin suurta julkisuutta. Kemijärvi, Summa ja muutama muu toki saivat julkisuutta, mutta Voikkaa oli ensimmäinen ja siksi se tullaan muistamaan ikävällä tavalla. Kovasti on koitettu nähdä myös jotakin positiivista Voikkaan tehtaan lopettamisessa. Yhteisöllisyys on sitä. Hengestä voidaan myös puhua. Voikkaan henki. Se oli vahva. Siitä todistavat monet puheet ja keskustelut ihmisten kanssa. Se ei ole pelkkää sanahelinää. Työllistyminen. Osa on saanut työtä, hyvä. Mutta liian paljon on edelleen niitä, joilla ei sitä vakinaista työtä ole. Tai jos on, niin se on kilometrien päässä kotoa. Heikennys sekin. Kohta on kulunut melkein neljä vuotta tuosta Naistenpäivästä, jolloin muutaman sadan ihmisen maailma pysähtyi. Itselläni menee joskus pitkiäkin aikoja kun enää ajattele koko asiaa. Mutta unohda en sitä päivää ikinä. Paitsi sitten kun työnnän nurmikkoa altapäin. Saattaapa olla, että silloinkin käännyn kerran ympäri, Voikkaan muistoksi. |
||||
MaMu-ohjelma KouvolaanPerjantai 15.1.2010 klo 20:07 - Jari Lindström Ensi maanantaina kaupunginhallituksessa on yhtenä aiheena Kouvolan kaupungin maahanmuutto-ohjelman hyväksyminen. Se pitää jokaisen kunnan laatia. Lain mukaan. On sitten ihan eri asia, mitä kunta siihen ohjelmaan sisällyttää. Enpä sitä kaikkea ryhdy tässä toistamaan. Luonnos löytyy tuolta http://213.28.44.189/djulkaisu/kokous/20101589-5-2686.PDF Sitä vaan jään kysymään, että kun tuossa ohjelmassa on monessa kohdin mainittuna monikulttuurisuuden kehittäminen Kouvolassa, niin millä resursseilla se aiotaan tehdä? Onko se raha jostain muusta pois? Tiedän, valtio antaa tukea jonkin aikaa. Eihän siinä ole suinkaan syy tälle halulle lisätä maahanmuuttoa? Eihän? Otanpa tähän muutaman poiminnan tuosta ohjelmasta:
- Maahanmuuttaja antaa työyhteisölle työpanoksen ohella kulttuurikylvyn- Maahanmuuttajalle kotouttamislaki antaa oikeuden kotoutumissuunnitelmaan, jossa sovitaan henkilökohtaisista kotoutumista edistävistä palveluista ja kotoutumistuesta.- Kotoutuminen on kaksisuuntaista: maahanmuuttajan oman aktiivisuuden lisäksi suomalaiselta yhteiskunnalta vaaditaan sopeutumiskykyä kielellisen, kulttuurisen ja etnisen monimuotoisuuden lisääntyessä.-Kouvolan kaupunki ottaa vastaan joustavasti pakolaisia (kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita). Myös perheenyhdistämisprosessin kautta tulevat saavat kuntapaikan.
Että sellaisia. Herää muutama kysymys. Miksi tuo ohjelma on taas kerran kirjoitettu muotoon, meidän on sopeuduttava kielelliseen, kulttuuriseen ja etniseen monimuotoisuuteen? Miten niin antaa oikeuden tukeen ja kotoutamissuunnitelmaan? Minkä ihmeen kulttuurikylvyn me tarvitsemme? Minä vastaan omasta puolestani, en kenenkään muun. En minä koe tarvitsevani kulttuurikylpyä. En minä halua maksaa veroillani meidän sopeutumistamme maahanmuuttajiin. JOS tänne joku otetaan, niin lähtökohtana tulee olla sen henkilön sopeuttaminen tämän maan kulttuuriin, kieleen, lakeihin ja moraaliin. Jos ei henkilö niihin sopeudu, on hän väärässä paikassa. Ja rikollisia ei tietenkään pidä ottaa lisää. Niitä meillä on omastakin takaa. Nyt annetaan sellaista kuvaa, että meidän, suomalaisten pitää muuttua tänne tulevien mukaan. Eihän se nyt niiin päin voi olla! Ikään kuin meidän kulttuurimme, kielemme, lakimme ja moraalimme olisivat jotenkin vääriä. Ja mitä tulee tuohon perheenyhdistämisprosessiin, niin siinä olisi syytä olla todella tarkkana. Ankkurilapset. Monessa kohdin mainitaan tänne tulevien oman kulttuurin vahvistaminen ja tukeminen. Miksi? Eivätkö ne ongelmat tule juuri siitä, että väkisin koitetaan pitää yllä jotakin sellaista, joka ei tänne kerta kaikkiaan sovi? Siksikö tuossa puhutaan siitä, että meidän pitää sopeutua tähän? Eihän se ole onnistunut missään. Miten se onnistuisi Kouvolassa. Olen kuitenkin aika varma, että tuo ohjelma menee läpi hallituksessa. Mutta on ainakin syytä keskustella siitä, että kenen ehdoilla sitä auttamista tehdään. Ja kenen on sopeuduttava mihinkin.Ja mihin meillä on varaa. Kas kun ne valtion antamat tuet eivät ole ikuisia.
|
||||
Time outTiistai 12.1.2010 klo 22:18 - Jari Lindström Tänään oli opetus- ja kasvatuslautakunnan kokous. Siihen oli ladattu varmasti todella paljon jännitteitä ja odotuksia. Kouvolan Sanomien sivuilta luin, että yhtä aihetta käsiteltiin kolme tuntia! 40 puheenvuoroa siivitti keskustelua. Aihe, joka puhututti oli tietenkin kouluverkkoa koskeva esitys. Nyt sitten päädyttiin jatkoajalle. Mielestäni oikea ratkaisu. Ehdottomasti. Kuten olen moneen otteeseen maininnut, liian vähän oikeaa tietoa näin suuren päätöksen tekemisen tueksi on ollut esillä. Jos nyt olisi tehty esittelevän virkamiehen eli Eero Mattilan esityksen mukainen ratkaisu, olisi se ollut koko uuden Kouvolan kaupungin tähän astisista päätöksistä surkein! Ylivoimaisesti! Sen päätöksen kanssa olisi ollut todella vaikeaa valtuustossa. Minä en sitä ainakaan olisi hyväksynyt, enkä ole yksin tämän mielipiteen kanssa. Nyt on hyvä kerätä tietoa, keskustella eri tahojen välillä ja tutustua perusteellisesti tähän valtavaan pakettiin.Jotta saataisiin järkevä ja hyväksyttävä ratkaisu. Muuten sellainen sivuhuomautus niille tahoille, jotka vihjailevat perussuomalaisten olevan tässä kouluverkkoasiassa jo eduskuntavaalitunnelmissa: Ennen vaaleja me lupasimme puolustaa eritoten reuna-alueita. Nyt me toimimme juuri niin. Kun uusi kaupunki päätettiin perustaa, niin eihän meillä ollut siinä asiassa kuin rakkikoiran rooli. Itse vastustin kuntaliitosta. Juuri niistä syistä, jotka NYT ovat konkreettisesti edessämme! Omat kokemukseni suuruuden ekonomiasta ovat pääasiassa negatiivisia. Reuna-alueet jäävät aina jalkoihin. Kun toimintoja yhdistellään ja saadaan niitä synergiaetuja(jos saadaan), niin joku siinä hommassa aina häviää. Meidän roolimme on olla niiden äänitorvi, joita ei muuten kuunnella.Jos se jotain tahoa nyppii, niin antaa nyppiä. On järkyttävää huomata, että tämän kokoisen kaupungin talouden hoidossa ollaan valmiita panostamaan miljoonia euroja erilaisiin hankkeisiin. Niille rahoille löytyy rahoitusvaihtoehtoja. Ja loput taiotaan vaikka energiayhtiöjärjestelyllä. Myydään itselle omaa omaisuutta ja otetaan lainaa, simsalabim. Olemmekin yhtäkkiä saaneet kuin tyhjästä 35 miljoonaa euroa. Sitten itketään kyläkoulujen kustannusten perään. Kustannusten, jotka ovat kymmeniä tuhansia €/vuosi. Sieltä ollaan valmiita nipistämään ja lakkauttamaan. Että se niistä arvoista. Jos tämä kylä kaatuu tai pelastuu kouluja lakkauttamalla niin on meillä todella heikko tilanne! Ja että minua korpeaa tämä tyyli, jolla erilaisia päätöksiä ollaan ajettu /ajamassa eteenpäin. Tehdään ikään kuin jo valmis periaatepäätös, jota sitten tukemaan valmistellaan "sopivia" selvityksiä. Puolueettomia totta kai...Kaikki kriittisyys loistaa poissaolollaan. Paitsi tietysti sen ei-toivotun vaihtoehdon kohdalla. Sitten kun kysyy "tyhmiä" vaikkapa valtuustossa tai muussa toimielimessä, saa liian usein vastaukseksi täysin käsittämättömiä ja tyhjää täynnä olevia liturgioita.Puhukaa suomea! Tehdään päätöksiä, ei siinä mitään ongelmia ole. Mutta tehdään ne vasta sitten kun asiasta on kunnolliset pohjatiedot ja mielellään ihan suomen kielellä. Silloin, vasta silloin voidaan olla edes jotenkin perillä päätöksen mahdollisista vaikutuksista. Minä ainakin koitan miettiä niitä kun olen jotain mieltä.Vaikka sitten menisikin pieleen.
|
||||
Ei kannataPerjantai 8.1.2010 klo 18:46 - Jari Lindström ABB ilmoitti tänään, että se aloittaa yt-neuvottelut! Tarkoitus on vähentää henkilöstöä ja se kirpaisee Voikkaata, taas kerran!!! Todennäköisenä pidetään sitä, että toiminta Voikkaan yksikössä loppuu kokonaan. Syynä tähän on vanha tuttu: LAMA! Ei mene kaupaksi tavara. Ja vaikka markkinat alkaisivatkin elpyä niin sekään ei todennäköisesti pelasta Voikkaata. Eipä tietenkään. Jotenkin tällaisista uutisista tulee sellainen olo, että mikään, ei yhtään mikään kannata. Teet sitä tai tätä, niin aina globaali lama, ylituotanto, korkeat kustannukset tai jokin muu syy tekee toiminnan kannattamattomaksi. Mietiskelin tuossa sellaista, että onko vielä olemassa jotain alaa, joka on kannattavaa ja jossa riittää palkkatyötä? Palvelut? Ovatko ne kannattavia? En minä tiedä. Palveluala on kasvava ala. Hyvä. Mutta minä en vain kerta kaikkiaan ymmärrä, että niiden varaan voidaan jatkossa laskea koko tulevaisuutemme. Toisiamme palvelemalla pidetään Suomi pystyssä. Ei kuulosta uskottavalle. Sosiaaliala kasvaa myös. Mutta tuoko se uutta rahaa? Onko se vientituote? Aika hankalalta kuulostaa. Jostain pitää saada "uutta rahaa". Rahaa, joka tulee ulkoa. Mikä on siis se ala, joka tulevaisuudessa ottaa vaikkapa paperiteollisuuden paikan? En osaa ennustaa. Mikä on ala, jossa työtä riittää? Hautausurakointi. Pienet yritykset ja keskisuuret yritykset? Niin. Kenties. Toivottavasti. Muuten meille käy huonosti. Ihan kaikille. |
||||
KeskustellaanTiistai 5.1.2010 klo 16:47 - Jari Lindström Se on tämä kouluverkko ja siitä päättäminen sellainen asia, että sitä ei ihan ohuilla perusteilla voi tehdä. On todella hyvä, että asiasta keskustellaan erilaisilla foorumeilla. Esimerkkinä siitä oli eilinen keskustelu johon yhtenä osallistuin Valkealan Iltatähdessä.Paikalla oli Valkealan alueen valtuutettuja ja muita luottamushenkilöitä. On nimittäin hyvä kuulla mitä asiasta ajatellaan yli puoluerajojen. Mitään kovin yksityiskohtaista ei kukaan, tietenkään voinut eikä halunnut vielä sanoa. Kuinka oikeastaan voisikaan?Oikeaa tietoa päätöksenteon tueksi kun on kovin vähän tai sanotaanko, että se tieto on kovasti levällään. Tästä kaikesta pitäisi sitten itse kunkin kyetä muodostamaan oma mielipiteensä. Ne eri esitykset ja vastineet, joita on saatu ovat toivottavasti sellaisia, että ne otetaan huomioon! Muutenhan tässä on kustaan silmään kaikkia. Kuntalaisia on kuultu ja sekin mielipide pitää ottaa huomioon. Itse en todellakaan ehdi millään tutustua jokaiseen kouluun. Enkä usko, että kovin moni muukaan. En minä väitä tuntevani eri koulujen tilannetta ja eri alueiden vahvuuksia enkä heikkouksia. Juuri siksi olenkin moneen eri kertaan pyytänyt sellaisia tietoja, joilla voin tehdä tai ainakin yrittää rakentaa jonkinlaista kuvaa siitä missä mennään. En niitä asioita sen enempää ryhdy toistelemaan tässä. Jotta voin tehdä päätöksen ja elää sen kanssa, on vähintäänkin kohtuullista vaatia kunnollisia pohjatietoja päätöksenteon tueksi. Vielä niitä ei ole tullut. Ja näyttää valitettavasti siltä, että ei niitä tulekaan. Silti pitäisi olla jotain mieltä! On muuten mielenkiintoista se, että on paljon helpompaa olla jotain mieltä toisen alueen koulujen tarpeellisuudesta kuin oman alueen. Vaikka me kaikki asumme samassa kaupungissa. Jokainen kulmakunta ja sen valtuutetut tulevat aivan varmasti puolustamaan omia koulujaan. Ja esittämään toisen alueen koulujen lakkauttamista. Inhimillistä. Tästä sopasta pitäisi sitten keitellä kaikille sopiva soppa. Vaikeaa, kovasti vaikeaa se tulee olemaan. Mutta jokin päätös pitää tehdä. Itse pysyn edelleen sillä kannalla, että ainakin muutama koulu tullaan lopettamaan. Mitkä ja mistä? Sitä en edes ryhdy veikkailemaan. Lukumääräksi uskallan veikata viidentoista sijasta pienempää määrää. Ja toivon mukaan paljon pienempää. Joku tai aika moni on sitä mieltä, että yhtään koulua ei saisi lopettaa. Ei saisikaan. Mutta jos esitys on 15 ja toinen esitys olisi vaikka nolla, niin sen verran minäkin jo politiikasta ymmärrän, että kompromissi löytynee tuolta väliltä. Juuri kuten olen alusta asti todennut. Onhan toki sellainenkin vaihtoehto, että ei puututa kouluverkkoon ollenkaan. Annetaan aikaa ja päätetään siitä myöhemmin. Minä en vain usko sen ajatuksen saavan kannatusta. Niin paljon olen nyt näitä mielipiteitä kuunnellut. PS. Eilinen oli jostain syystä todella aktiivinen päivä täällä sivuillani
Kiitos! |
||||
2010Torstai 31.12.2009 klo 15:18 - Jari Lindström Ensimmäinen vuosi on takana uudella, ketterällä Kouvolan kaupungilla. Isoja päätöksiä on tehty ja itse olen ollut yhtenä niitä tekemässä. Tosin aika monesti oppositiossa. Mutta totuus on se, että vuonna 2010 joudumme koville. Vielä kovemmalle kuin kuluneena vuonna. Valtuuston enemmistön halun mukaan emme nostaneet veroprosenttia. Vielä. Kiinteistöveroa toki nostettiin. Mielestäni nahkapäätös. Myös energiayhtiöjärjestelyt olivat isona asiana päätettävänä. Niidenkin kohdalla kävi toisin kuin olisin itse halunnut. Isoissa asioissa olen ollut pääasiassa eri mieltä enemmistön kanssa. Tiedä mistä se kertoo. Itse tulkitsen kuitenkin niin, että olisin monessa asiassa halunnut parempaa ja selkeämpää tietoa ennen päätöksen tekemistä. Nyt on sellainen olo, että päätöksiä on tehty silmät ummessa. Ei nyt joka asiassa, mutta liian useassa. Tämän vaikutelman olen itse saanut. Kun olen sitten kysellyt niiden selventävien tietojen perään, en ole saanut selkeitä vastauksia. Vaikkapa nyt ajankohtaisena vellovan koulukeskustelun osalta. Ensin tehdään selvitys. Sitten sillä perustellaan haluttuja päätöksiä. Kun sitten huomataan, että selvitys onkin ollut vajaa, niin mikään ei muutukaan. Esitykset pysyvät samansisältöisinä! Miten voidaan luottaa mihinkään selvitykseen, jollei se ole kattava? Kun kuntaliitosta puuhailtiin ja sitäkin asiaa selvitettiin oikein selvitysmiehen johdolla, niin sekin oli kovasti puutteellinen. Siitähän puuttuivat kuntaliitoksen aiheuttamien negatiivisten vaikutusten arviointi kokonaan. Ihan samalla filosofialla tunnutaan ajavan kouluverkkoselvityskin eteenpäin. Vajailla tiedoilla. Sama logiikka tuntuukin olevan muodissa. Kun halutaan jotain, pyydetään konsultti paikalle. Tälle annetaan tehtävä. Tehtävään ei kuulu etsiä vaihtoehtoja. Vain yksi vaihtoehto on "oikea". Siltä pohjalta tuodaan sitten selvitys ja sen perusteella tehdään päätöksiä. Jos siis vedotaan siihen, että meidän on saatava aikaiseksi säästöjä, niin onhan silloin saatava tietoonsa kaikki siihen vaikuttavat tekijät. Eihän säästöjä sillä synny, että sanotaan vain niin tapahtuvan. Ensi vuosi tulee olemaan kova niin kuntalaisille kuin päättäjillekin. Minä toivonkin kaikille meille päättäjille viisautta, inhimillisyyttä ja malttia päätöksiimme. Ja kuntalaisille, kärsivällisyyttä. Hyvää uutta vuotta 2010! Lähetetty Kouvolan Sanomiin, PK-lehteen, Keskilaaksoon 31.12 2009 Kirjoitus julkaistu Keskilaaksossa ja Kouvolan Sanomissa 5.1 2010 |
||||
Kallista uutta vuottaTiistai 29.12.2009 klo 16:13 - Jari Lindström KSS energia se toivottaa uutta vuotta omalla, karun kaunilla tavallaan! Sieltä tuli ilmoitus, jossa sekä sähköenergian että sähkönsiirron hintoja tarkistetaan eli nostetaan. Energian hinta nousee keskimäärin 10% ja siirtäminen 4,5%. Hups heijaa. En ole tosin tähänkään asti, runsaasta puiden polttamisesta huolimatta huomannut sähkölaskun olleen koskaan pieni. Että mihin se sähkölämmityksestä säästämäni raha menee? Hevon persiiseen. Sähkö on aivan välttämätön tuote. Jos siis haluaa elää nykyajassa. Ainahan on mahdollisuus ryhtyä Linkolaksi ja palata ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Mutta eipä se ole kovin realistista. Sähköstä voidaan pyytää ja siitä myös pyydetään kovaa hintaa. Sitä voi myös halutessaan kilpailuttaa. Taidankin pitkästä aikaa testata,onko se kannattavaa ja näenkö sen vaivan. Viimeksi olisin säästänyt vuositasolla n. 20 euroa. En vaihtanut toimittajaa. Onneksi me omistamme 100%:sti KSS Energian. Kouvola siis omistaa. Ja me tuemme tällä tavoin oman omistamamme yhtiön toimintaa. Joku voisi puhua jopa piiloverotuksesta. Ja puhuukin. Eikö olekin mielenkiintoista? |
||||
BlogistiMaanantai 28.12.2009 klo 14:49 - Jari Lindström Tämän päivän Kouvolan Sanomissa oli juttu blogin pitämisestä. Olihan siellä meikäläisenkin nimi listalla. Siis niiden kaupunginvaltuutettujen, joilla on oma blogi. Olen tätä blogiani pitänyt syyskuusta 2006. Tässä hieman tilastoa: 28.9 2006 aloitin blogin pitämisen Yksittäisiä käyntejä tähän päivään mennessä 49 700 ja latauksia 87 572. Eli 50 000 raja tulee täyteen ihan tuota pikaa. Tämä määrä kertoo sen, että en ole ihan turhaan pitänyt tätä kanavaa yllä. Koen, että tällä tavoin voi erinomaisesti tuoda esiin omia ajatuksiaan. Ja koska kirjoituksiani voi myös kommentoida, niin onhan tämä ns. interaktiivista toimintaa. Muuten, eilenkin sivuillani oli 118 yksittäistä käyntiä. Nämä luvut eivät ole mistään hatusta vedettyjä vaan pystyn seuraamaan tarkasti kävijämäärää. Luku ei tosin näy tuossa sivuilla vaan sen näen ainostaan itse kun kirjaudun sisälle palveluun. Teidän on siis vain luotettava siihen. Suosittelen tätä kanavaa toimia muillekin päättäjille. Ei ole vaikeaa eikä nyt niin ison vaivan takanakaan. Moni perustelee bolgittomuuttaan sillä, että ei ole aikaa päivittää sivujaan. Voi olla tottakin. Ei tähän kyllä kauhean paljoa aikaa tärväänny. Eikä tämä ole pois perinteisestä tavasta tuoda ajatuksiaan julki. Kirjoitan edelleen yleisöosastoille, kolumnia Valkealan Sanomiin ja juttelen ihmisten kanssa vaikka kauppareissulla. Siinä sitä on interaktiivisuutta ihan tarpeeksi.
|
||||
Rauhallista JouluaKeskiviikko 23.12.2009 klo 16:04 - Jari Lindström Pidänpä pienen tauon blogissani. En pitkää, mutta Joulun yli kuitenkin. Kiitän teitä kaikkia, jotka olette sivuillani vierailleet vahingossa tai ihan tarkoituksella. Olen huomannut, että blogin pitäminen on hyvä ja toimiva tapa tuoda ajatuksiaan esille. Ja kun nämä kirjoitukset joitakin ihmisiä kiinnostavat, niin mikäs siinä. On siis aika toivottaa Hyvää ja Rauhallista Joulua! |
||||
Turhaa touhuaPerjantai 18.12.2009 klo 21:51 - Jari Lindström Ei ole Kööpenhamina kuin ennen. En sitten tiedä millainen se on ennen ollut, mutta olipa niin sopiva nuo Junnu Vainion laulun sanat, että lainasin niitä. On hyvä, että ilmastonmuutoksesta keskustellaan ja asiaan kiinnitetään huomiota. Mutta toistanpa nyt itseäni: Mikään merkittävä asia ei tule käytännössä muuttumaan. Julkilausuma voidaan antaa, mutta ei silläkään tule olemaan mitään merkitystä. Niin kauan kun mm.Intia, Kiina, USA ja Venäjä eivät sitoudu yhtään mihinkään, niin noita kokouksia saa järjestellä vain järjestelemisen ilosta. Päästövähennyksiä pitäisi saada sovituksi, mutta epäilenpä että turha on toive. Toisaalta, ketä me olemme vaatimaan rajoituksia nyt kehittyviltä mailta, kun itse olemme ensin toimineet toisin? Monesti tunnutaan luottavan teknologian apuun ympäristön suojelemisessa. En usko täysin siihenkään. Osan saasteista saa toki putsatuksi hienolla tekniikalla, mutta sepä mokoma maksaa. Siihen putsaamiseen pitää määrätä, siis pakottaa. Muuten se jää hyvän tahdon varaan. Ja siihen pakottamiseen pitää saada sitoutumaan kaikki. Jokainen maailman valtio. Eikä se tule onnistumaan. Elämäntapamme perustuu jatkuvalle kasvulle,joka on minusta täysin mahdoton jo pelkkänä ajatuksenakin. Kun Intia, Kiina ja muut Aasian maat sekä Afrikka haluavat itselleen parempaa elintasoa, niin kestääkö maapallo sen? Ei kestä. Mutta emmehän me voi silti kieltää näitä maita sitä "kehitystä" haluamasta. Tässä onkin syy siihen, että pidän tätä nykyistä ilmaston suojelemista näpertelynä. Jotta jotain todella merkittävää haluttaisiin tapahtuvaksi, niin kehityksen pyörää pitää kääntää toiseen suuntaan. Minä ainakin olen sitä mieltä, että maapallon luonnonvarat ovat rajalliset. Väkimäärä joka tänne mahtuu ja joka voidaan elättää on sekin rajallinen. En minä tiedä tarkkoja lukuja. Tuskin sitä tietää kukaan. Mutta miljardien ihmisten ruokkiminen ja juottaminen alkavat olla jo nyt ylipääsemättömiä ongelmia monessa maassa. Puhdasta vettä aletaan pitää jossain vaiheessa arvokkaampana kuin öljyä. On esitetty ajatuksia, että ilmastonmuutos olisi vain osa normaalia luonnon kiertokulkua. Että tämä on täysin normaalia. En minä osaa tuohon sanoa juuta enkä jaata. Mutta sen tiedän, että juuri nyt on helvetin kylmä keli ulkona. Se on ihan normaalia tähän aikaan vuodesta. Jos nyt alkaisivat voikukat kukkimaan, niin sitten minäkin uskon ilmastomuutokseen vahvemmin. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Energiansäästölamppu. Minä lyttäsin sen heti tuoreeltaan ja en ole kantaani muuttanut. Täydellisen typerä ja turha kapine. Ihmiset huijattiin ilmaston suojelun nimissä lankeamaan tähän ansaan. Pakotetaan ostamaan näitä turhakkeita, jotka maksavat ihan järkyttävän paljon! Eivätkä toimi kunnolla, eivät valaise ja ovat ympäristöjätettä! Olenkin hamstrannut hehkulamppuja. Enkä todellakaan odota innolla sitä päivää, kun hehkulamppuvarastoni loppuu. HEHKULAMPUT takaisin kauppoihin!
|
||||
KuusiTiistai 15.12.2009 klo 16:04 - Jari Lindström Kuusi miljoonaa lisää säästöjä! Niitä pitäisi jostakin taikoa. Näin eilen päätettiin valtuustossa, vuoden viimeisessä kokouksessa. Mistä ne rahat otetaan? Lomautuksia on väläytelty. En nyt kuitenkaan lähtisi kaatamaan vastuuta säästöistä pelkastään kaupungin henkilöstön niskaan. Kyllä kaikkia toimintoja on tarkasteltava tarkkaan. Varsinkin ostopalveluita. Kuusi tuntia kesti eilinen kokous. Olihan siinä istumista. Keskustelua käytiin varsinkin talousarviokeskustelussa paljon. Itse pidin ryhmämme puheenvuoron. Laitanpa sen tuonne Puheet-linkkiin. Joten en ala sitä tässä enempää puimaan. Vaikka ryhmät olivat hyvin pitkälle jo etukäteen sopineet asioita, niin siitä huolimatta(tai juuri siksi) tuotiin senkin jälkeen uusia asioita listalle. No, niistä sitten äänestettiin. Tiukinta oli äänestys eläkeläisten ilmaisen uinnin järjestämisestä. Siitä käytiin todella tiukka, itse asiassa tiukin mahdollinen, äänestys. Tulos oli 36-35 ilmaisen uinnin puolesta. 3 äänesti tyhjää. Itse äänestin, pitkin hampain, ilmaisen uinnin puolesta. Miksikö? Koska koin, että me hyväksyimme tämän jo. En halunnut vaihtaa mielipidettäni. Vaikka sen puolestakin olisi ollut vähintäänkin hyvät perustelut. Minä ymmärrän täysin niitä, jotka olivat tälläisen yhdelle ryhmälle annetun edun ajamista vastaan. Olisin voinut tietysti äänestää tyhjääkin, mutta sitä vältän viimeiseen asti. Homma meinasi eilen lähteä lapasesta, koska jo sovittujen asioiden lisäksi oli selvästi nähtävänä intohimoja omien esitysten tuomiseksi talousarvioon. Onneksi ryhmien puheenjohtajien kokoontumisen jälkeen päästiin kuta kuinkin vähällä. Jokaisella ryhmällä olisi aivan varmasti ollut iso lista asioita esitettäväksi talousarvioon. Se on aivan selvää. Mutta siinä tapauksessa me äänestäisimme varmaan vieläkin joka ikisestä asiasta ja siinä ei ole mitään järkeä. Kouvolan tulevat vuodet ovat talouden hoidon kannalta tiukkoja. Ensi vuosi tullee olemaan vaikea ja niin seuraavakin. Kurjuutta jaetaan toivottavasti tasaisesti ja peruspalveluista pidetään kuitenkin huolta. -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Kuusi. Käytiin sellaista etsimässä. Eipä löytynyt sopivaa. Oli kaikenlaista känkkärää ja toispuolista risua. Ja jos sattui muuten hyvä kohdalle, niin se oli sitten sellainen kooltaan, että pitäisi olla juhlasali. Eikä meillä ole kuin olohuone.
|
||||