Cityssä

Sunnuntai 24.8.2008 klo 15:07


Minustakin tulee vuoden vaihteessa kouvolalainen. Sitä, olisinko ollut siihen halukas,  ei tosin minulta ole kysytty. Se asia päätettiin minun puolestani. Tätä kutsutaan kauniisti, demokratiaksi. No, minä olisinkin äänestänyt "väärin". Hyvä, että päätös tehtiin puolestani.

Joka tapauksessa viisi aika lailla erilaista kuntaa yhtyy yhdeksi suureksi kaupungiksi ja syntyy Suomen 10. suurin kaupunki. Näin se homma etenee. Mikä olikaan yksi suurimmista perusteluista uuden isomman "yksikön" perustamiselle? Väestön vanhenemisen ja sitä kautta aiheutuvien kustannusten nousu. Siitä selviäminen vaati suurempaa "puskuria". Ja toinen syyhän on suuremman kaupungin saama painoarvo. Jään sitä odottamaan. Sehän lienee muutakin kuin ministerien vierailut Kouvolan seudulla? Vetovoimahan on näköjään kasvanut pelkästä uuden kaupungin odotuksesta.

Jos nyt sitten pidetään noita perusteluja oikeina, niin pidetään sitten. Kuitenkin, jo nyt, vaikkei uusi Kouvola ole edes  kuin lähtökuopissaan, on esitetty visioita siitä millainen sen tulisi olla. Hyvä, että on ajatuksia ja visioita. Ei siinä mitään pahaa ole. Mutta koitetaan nyt muistaa tässä innostuksessa ne perustelut. Väestö siis vanhenee ja peruspalvelut tulevat entistä tärkeämmiksi. Ja niiden hoitaminen nousseine kustannuksineen ei onnistu ilman rahaa.

Sitä rahaa ei edelleenkään ole tuhlattavaksi asti. Eli ne visiot pilvenpiirtäjineen ja suurhalleineen  ovat kyllä varmasti toteutuessaan komeita, mutta eipä niillä auteta vanhenevaa väestöä eikä peruspalveluita. Näyttämisen halusta ei moisia hankkeita ole mitään järkeä toteuttaa. Siihen nimittäin uppoaa se "hyöty" tästä kuntaliitoksesta ja kohta ollaan taas lähtökuopissa. Seuraavaksi pitänee hakea lisäpuskuria Kotkasta tai Lappeenrannasta. Koska suuri on kaunista...

Perussuomalaiset lähtevät vaaleihin haastajina. Roolimme on olla vaihtoehtona. Me muistamme sen, että todella moni vastusti kuntaliitosta. Se ääni pitää myös näkyä uudessa valtuustossa. Ei riitelynä vaan niin, että vastustajien kanta kuuluu. Päätöksissä on otettava huomioon koko tulevan Kouvolan alue, tasapuolisesti. Peruspalvelut on numero yksi. Siis koulutus, terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut. 

Pelko siitä, että reuna-alueet kärsivät ei ole aiheeton. Siitä on paljonkin esimerkkejä.  Lähes aina kun on tehty suurempi yksikkö, on se tarkoittanut yksilön kannalta heikennyksiä. Tämä koskee niin yrityksiä,kuntia kuin valtioitakin.  Suuruuden ekonomia on muotia ja varsinainen villitys. Tämä on sitä yhden totuuden politiikkaa, jota Suomessa on harjoitettu jo kauan. Ja vaihtoehtoja ei muka ole.

Suomessa on joku päättänyt, että täällä on liikaa kuntia. Ja kun "tyhmät" kunnat eivät ole hyvällä menneet yhteen, niin se on tehty pakolla. Vapaaehtoisuudestahan tässä ollaan kaukana. Jonkinlaisella porkkanarahalla ollaan sitten saatu viekoteltua moni kunta mukaan tähän kaiken ratkaisevaan kuntaliitokseen. Ollaanhan asiaa jopa tutkittu, oikein "puolueettoman" selvitysmiehen toimesta. 

Minusta selvitys ei saa olla mainos jonkin puolesta vaan molempien vaihtoehtojen kriittistä tarkastelua. 

Perussuomalaiset ovat kriittisiä mutta eivät yhteistyökyvyttömiä. Olemme sitä ennen vaaleja ja vaalien jälkeen. 

 

Jari Lindström(ps.)

varapuheenjohtaja 

Kymen piiri 

 

Lähetetty Kouvolan Sanomiin, PK-lehteen ja Varttiin 24.8 

Julkaistu Kouvolan Sanomissa 26.8  ja PK-lehdessä 27.8

 

 


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite: