Onks pakko jos ei taho?

Lauantai 15.11.2008 klo 12:33 - Jari Lindström


Luin tuossa juuri tuoreen uutisen Hesarin sivulta. 16,7 % keskeyttää varusmiespalveluksensa! 16,7%!

Syinä tuki-ja liikuntaelinsairaudet, mielenterveyshäiriöt ja yksittäiset tapahtumat.  Eiköhän yksi syy ole myös motivaation puute tai ihan vain se, että "onks pakko jos ei taho?"

Me olemme tekemässä itsellemme, siis koko suomalaiselle yhteiskunnalle semmoista karhunpalvelusta, että oksat pois! Kun ei enää saa vaatia, niin mitään ei sitten saa myöskään teettää. Ettei vain kiusata, simputeta tai muuten loukata nuoren herkkää mielentilaa.

En minä ole mikään sotahullu, mutta en voi millään käsittää tätä löysäilyn aikaa. Vaatimustasoa on tiputettu kautta linjan. Miten voidaan kuvitella, että pään silittelyllä ja "kivan tekemisellä" saataisiin ryhdikkäitä ja aikaan saapia ihmisiä? Ei kaikki ole aina kivaa. Ei töissäkään ole aina kivaa. Silti, jonkun ne on tehtävä.

Yksi "perustelu" armeijan keskeyttämiselle tai sille, että ei mene asepalvelukseen ollenkaan on "ei nykyään tarvitse opetella tappamaan ketään".

Ei niin. Mutta armeijan merkitys onkin mielestäni enemmän kasvattava. Eihän se metsässä rämpiminen ja jonottaminen joka paikkaan mitään kivaa ollut, mutta ei kyllä ketään tapakkaan. 

Toinen asia on velvollisuus. Minusta jokaisen suomalaisen miehen velvollisuus on käydä armeija. Se ei ole liikaa vaadittu keneltäkään. 

Jos meillä olisi 1939- 1945 ollut 16,7 % sellaisia, joita ei olisi kiinnostanut puolustaa tätä maata, niin minäkin saattaisin kirjoitella tätä sepustusta kyrillisin kirjaimin.

Toden sanoakseni, nykypolvesta ei olisi ollut puolustamaan Suomea viikkoa kauempaa. Me olemme sen verran huonossa kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti. 

Tuo keskeyttäneiden määrä on niin iso, että sillä on merkittävää taloudellista vaikutusta jo nyt ja tulevaisuudessa monin verroin enemmän. Ja huonossa mielessä! 

Tähän asiaan pitää saada korjausta ja nyt. Kodit, koulut ja yhteiskunta on kaikki saatava mukaan talkoisiin. EI meillä riitä rahat hoitamaan tätä aikapommia. 

Ryhdytäänpä ensiksi vaatimaan. Aloitetaan kodista. Mikään asia ei tule ilmaiseksi ja vaivatta. Niiden kivojen asioiden eteen on tehtävä ensin töitä. Vanha viisaus "raha ei kasva puussa" pitää paikkansa. 


Kommentit

15.11.2008 14:29  KK.

Pullamössösukupolvi. Sitähän se on. Ei tietenkään kaikki mutta osa kuitenkin. Laahustetaan lippis ja huppari päässä sisällä ja ulkona. Anna nyt tälle sitten rynkky kouraan. Ampuu vielä itseään. Ei kuitenkaan liene iso vahinko. Maksaa tosin yhteiskunnalle (meille, veronmaksajille) ns. maltaita.

15.11.2008 15:36  Jarppa

Aivan. Lyöpä reppu selkään ja täyspakkaus, niin osa porukasta on jo polvillaan.
Niin ja mettässä ei ole Mäkkäriä. Ihan kauheaa.
Meidän Keijo-Annikkia ei saa käskeä eikä sille saa huutaa. Se saa siitä trauman.
Voi hellan lettas.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite: