Jotakin aikaan

Lauantai 30.5.2009 klo 18:47 - Jari Lindström

Tuo otsikon sisältö osui silmiin luettuani SDP:n eurovaaliehdokas Sinikka Hurskaisen haastattelua Demari-lehden nettisivuilta. Eihän minulle paperiversiota sentään tule!

Hurskainen toteaa, "Brysseliin on laitettava sellaisia ihmisiä, jotka kykenevät toimimaan siellä heti ja voivat saada jotakin aikaan".

Tämä lause on ihan totta. Sinne on todellakin saatava sellaisia ihmisiä. 

Jos olisin ilkeä, jota en ole, voisin todeta että tähän asti siellä ei ole sellaisia ollut!

Mutta eihän se pidä paikkaansa. Siellä on ollut Suomen edustajina erittäin aikaansaavia ihmisiä. He ovat ehtineet vaikuttaa todella moneen asiaan.

Ikävää vain, että saldo on enemmän negatiivinen kuin positiivinen.

Suomen mepit ovat onnistuneet puolustamaan Suomen etua jopa niin hienosti, että olemme saaneet ison läjän torjuntavoittoja. Mitä jos olisimme hävinneet? Hirvittää ajatellakin.

Politiikan tärkein asia on se, että saadaan jokin asia näyttämään sille, miltä sen halutaan näyttävän. Jos ja kun Lissabonin sopimus tulee voimaan, tarkoittaa se sitä, että Suomi luopuu isosta joukosta päätösvaltaansa itseään koskevissa asioissa. Vapaaehtoisesti. Silti, sitä selitetään kansalle parhain päin. 

Euroopan Unionin PITI olla alun perin valtioiden välinen liitto! Silti, olemme menossa kohti liittovaltioita. JA taas, asiaa selitetään kansalle mitä ihmeellisimmillä tavoilla! Miksi valtioiden välinen liitto tarvitsee ulkoministerin ja presidentin? Aivan älytöntä ja turhaa! 

Suuri osa, ellei peräti kaikki puolueet olivat alun perin aivan toista mieltä siitä, mihin suuntaan Euroopan Unionia pitäisi kehittää. Ja nyt kun Suomea viedään kuin litran mittaa, se saamattomuus peitetään ns.kehityksen alle! Suomen rooli EU:ssa on apupojan luokkaa. Suomi ei ole ollenkaan pystynyt vaikuttamaan EU:n kehityksen suuntaan. Ja eikä pysty jatkossakaan.

Paitsi, jos sinne parlamenttiin saadaan aidosti ja oikeasti Suomen etuja ja suomalaisia puolustavia edustajia. Ns. pekkarointi eli kotiin päin vetäminen on enemmän kuin tervetullutta. Niinhän ne muutkin tekevät. 

Suomalaiset kuvittelevat, että kun me olemme lojaaleja ja emme aja pelkästään omaa etuamme, meitä arvostetaan. Meitähän pidetään huutolaisina ja muut korjaavat sadon. 

Euroopan Unionin kaunis ajatus tuoda vaurautta ja vakautta on hyvä ja kannatettava. Mutta kun se ei tuo sitä kaikille! Siitä hyötyvät vain ne, joilla on jo ennestään.  Missä ovat työpaikat, innovaatiot ja satsaukset Suomeen, joita 1995 luvattiin, kun Suomi markkinoitiin median suosiollisella avustuksella jäseneksi? Ei niitä ole tullut.

EU:n jäsenyydestä on ollut hyötyä korkojen kurissa pitämisessä. Se on hyvä! 

EU:ia pidetään myös rauhan järjestönä. Rauha on hyvä asia, tietysti. Onko se EU:n ansiota, onkin jo minusta toinen kysymys. Minusta se ei ole EU:n ansioita. Moni EU-intoilija on sanonut jäsenyytemme olevan halpaa, koska rauhalla ei ole hintalappua. On sillä hintalappu.

Se hintalappu on köyhien ja köyhtyvien ihmisten käsissä. He määrittelevät sen hinnan minkä he ovat valmiita maksamaan yhteiskuntarauhasta. Ja se hintakatto on jo todella lähellä. 

Siispä, kun arvon mepit alatte vouhottamaan Lissabonin sopimuksesta, ilmastonmuutoksesta ja Turkin jäsenyydestä niin Euroopassa on  yhä kasvava työttömien ja köyhien joukko. Heidän asiaansa kannattaisi hoitaa ennen kuin aletaan parantamaan maailmaa ja syleilemään puita.