YHTEYSTIEDOT


JARI LINDSTRÖM
Myllysillantie 77
45940 Oravala
Puh. 040-555 9328

jarppa.lindstrom@elisanet.fi

Väliarvostelu

Tiistai 2.6.2009 klo 20:56 - Jari Lindström


Kun koulu loppuu niin on kesäloman ja arvostelun aika. Miten on mennyt ja kuinka hyvin on oppi mennyt perille?

Niinpä, päätin antaa kaksi arvosanaa. Itselleni ja uudelle Kouvolalle, varsinkin sen päätöksenteolle.

Kuten varmaan joillekin on jo käynyt selväksi, olen aika lailla tympiintynyt päätöksentekoon. Olenhan minä itsekin siinä mukana, sen myönnän, mutta silti.

Tässä uudessa Kouvolassa on tehty tähän asti jo tukku aivan käsittämättömiä päätöksiä. Ja tämä on nyt sitten minun henkilökohtainen mielipiteeni.

Vanhusten palvelumaksut, omaishoidon tuki ja muutama muu mainitsematon. No ainakin energiayhtiöpäätös vielä lisäksi. Ja nyt uusimpana tämä maahanmuuttokeskus.

Ja kun sitten on huomattu, että tulipa tehdyksi virhe, niin sitä ei sitten saa oikeustua millään! Miten niin ei saa????

Minä en ala enää kohta yhtään mitään...

Olenpa tutustunut päätöksentekoon, opetellut ja kuunnellut. Tehnyt havaintoja ja antanut palautetta. Kysellyt, pitänyt puheita ja ottanut muutenkin kantaa. Turhaan! Ihan kuin tuuleen huutaisi. Olin ensimmäisten joukossa, jollen peräti ensimmäinen joka kritisoi Kouvolan elinkeinotoimialaa. Ja kyseenalaistin kiinalaiskytköksiä jo ajat sitten. Turhaan. Eihän perussuomalaiselta voi löytyä mitään muuta kuin valitettavaa ja pelkkää änkyröintiä...

 Tätä systeemiä ei näköjään diplomatialla ja "yhteistyöllä" muuteta. Jonkinlaisen kapinan paikka olisi. Lasken toivoni isojen ryhmien toisinajattelijoihin. Heitä on aivan varmasti. Nyt tuntuu siltä, että pieni porukka päättää asioista muiden puolesta ja muut ovat sitten tekevinään päätöksiä! Tosiasiassa ne päätökset on tehty aivan muualla. 

Isoja päätöksiä on tehty lautakunnissakin ja nyt on sitten huomattu, että väärin meni. Pitäisikö suuret asiat kaikki alistaa valtuuston päätettäväksi?

Mikä siinä muuttuisi? Jos katsoo esimerkiksi perusturvalautakunnan kokoonpanoa, on siellä ihan samat ryhmät edustettuna kuin valtuustossakin. 

Juttuhan menee käytännössä näin. Suuret ryhmät ovat jotakin mieltä, niiden kanta on yleensä lopullinen kanta. Paitsi jos isot ryhmät ovatkin eri mieltä jostain. Silloin ratkaisee ja vaikuttaa myös pienen ryhmän mielipide. Näinhän kävi kaupunginjohtajaa valittaessa. Yhtäkkiä, meidänkin mielipiteellämme oli merkitystä.

En sitten pitänyt ollenkaan siitä, että minulle oltiin työntämässä omia mielipiteitä siinä asiassa! Minä osaan kyllä ajatella ihan itse. Ja jos en ole jonkun kanssa samaa mieltä, niin toivoisin sitä mielipidettä kunnioitettavan. 

Oli kummallista havaita eräiden henkilöiden suuri huoli siitä, että äänestäisimme "väärin". Tätä minä pidin todella kummallisena vaikuttamisyrityksenä.  

Kerrottakoon, että minun mielipiteeni ei muuttunut näiden viestien johdosta, päinvastoin, pidin omasta mielipiteestäni kiinni entistä tiukemmin. Olen minä sen verran jyyrä!

Olen todella pettynyt myös omaan toimintaani ensimmäisen puolen vuoden ajalta ja annankin itselleni arvosanaksi  asteikolla 1- 5: 2 eli Surkea esitys. Ainoa, mistä olen tyytyväinen on se, että kaikille jotka minuun ovat yhteyttä ottaneet, olen jonkinlaisen vastauksen ja avun koittanut antaa. Yrittänyt olen ja siksi olin itselleni lempeä. Petrattavaa on silti paljon. 

Uuden Kouvolan alulle annan arvosanaksi 1. Umpisurkea. Lähes kaikki se mistä oli suurin huoli, on joko toteutunut tai toteutumassa. Keskittäminen, harmonisointi ja päätöksenteon ongelmat. Eipä se ole juurikaan näkynyt, että suuri osa valtuutetuista on reuna-alueilta. Mutta puoluepolitiikka ja ryhmäkuri, se on kyllä näkynyt. 

Olin kuntaliitoksen vastustaja ja ei tämä alku ole suinkaan siivittänyt minua mihinkään hurmiotilaan.  Tällä tahdilla ei hyvä heilu ja se koskee eniten juuri sitä kaikkein huonommassa asemassa olevaa.

Jos olisin tiennyt, että tämä kunnallinen päätöksenteko on näin VAIKEAA tai että siitä on tehty niin VAIKEAA, olisin miettinyt vielä kerran lähtöäni mukaan tähän touhuun. Mihin vastaukseen olisin sitten päätynyt, en tiedä. 

Seuraavia vaaleja ja lähtemistä ehdolle, tulen miettimään todella tarkkaan. 

Paljon on kiinni siitä miten tämä touhu lähtee toimimaan. En minä rupea turhan panttina roikkumaan. En ole korvaamaton. Kukaan ei ole.

 

 

 

 

 

 

 


Kommentit

5.6.2009 22:57  Vesku

Tällaista se on juu ja tässä esimerkkiä loistavasta päätöksenteosta lisää. Saadaanhan sitten Kuusankosken kaupunginosakin autioitettua...

Elimäen lukio lakkautetaan 1.8.2012. Opiskelijat mahtuvat muihin lukioihin ilman lisäryhmien perustamista. Anjalankosken lukion nykytilat laajennetaan ja peruskorjataan Inkeroisissa.




KSAO:n Keltakankaan ja Naukion toimipisteet lakkautetaan 1.8.2012 ja opetus siirretään Tornionmäen kampukselle (Utinkatu 44-48, Viitakumpu, Utinkatu 85). Utinkatu 85 peruskorjataan. Liiketalous jatkaa Salpausselänkadulla.




KSAO:n sosiaali- ja terveysalan koulutus siirretään Kuusankosken vuokratiloista viimeistään 1.8.2017 Tornionmäen kampukselle.

6.6.2009 13:00  Jarppa

Joo, olen nähnyt nämä suunnitelmat ja eihän ne taas hyvältä näytä! Mitä tulee KSAO:n toimipisteisiin, niin itse olen hajautetumman mallin kannalla. En voi hyväksyä kaiken keskittämistä Kouvolaan(tässäkään asiassa). Lukioiden kohdalla on taas katsottava se kaikkein "kivuttomin" malli. Eihän Voikkaan lukiotakaan olisi haluttu lakkauttaa, mutta niin siinä kuitenkin kävi. Nää on kovia päätöksiä ja AINA joku kärsii.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite: