Perussuomalaista räksyttämistä

Torstai 4.6.2009 klo 19:40 - Jari Lindström

Hyvä, että joku otti kantaa kirjoitukseni(KS 30.5) johdosta. Ari Huuskonen toi esiin ihan asiallisia näkemyksiään. Valitettavasti hän sortui käyttämään mielipiteestäni muotoa räksyttäminen.

No joo, olen tuonut esiin epäkohtia liittyen tähänkin aiheeseen. Ja olen aina asioita käsitellessäni kertonut mielipiteeni suoraan. Olen tarkoituksellisesti myös provosoinut. Ja tehnyt sen siksi, että se tuntuu olevan ainoa tapa saada edes jonkinlaista keskustelua aikaiseksi. Väitänpä, että on olemassa niitäkin jotka eivät koe mielipiteitäni yksittäisen perussuomalaisen räksyttämiseksi. Olisikin todella toivottavaa, että tästä asiasta ryhdyttäisiin puhumaan suoraan ja kakistelematta. Ja tervetuloa keskusteluun myös ay-liikkeen edustajat. Miten aiotte tuoda ay-liikkeen 2000-luvulle?

 Mitä tulee tuohon viittaukseen siitä, että luottamusmiehillä tai tasa-arvon nimissä, -henkilöillä, saattaa olla tietoa jota rivijäsenillä ei ole, olen siitä aivan samaa mieltä. Olinhan itsekin luottamusmies. Tiesin ja olen saanut tietää paljon asioita, jotka ovat muokanneet omaa kuvaani ay-liikkeestä ja tässä tapauksessa Paperiliitosta.

Realisti olen ollut aina. Siihen realismiin perustuen olenkin juuri kyseenalaistanut ay-liikettä.Sitä realismia kun ei todellakaan ole löytynyt ei liitoista eikä keskusjärjestöstä. Ihmisen muisti kun tuntuu tässäkin tapauksessa olevan lyhyt. 

Olen kyllästymiseen asti kirjoittanut ay-liikkeestä ja siitä, että sen tavat toimia ovat liian hitaita, jäykkiä ja voimattomia. Tämä on fakta. Sitä vain ei ole haluttu ymmärtää siellä. Kun jo vuosia sitten oli nähtävissä työnantajan kova halu keskittää toimiaan ja kehittyä globaaleiksi toimijoiksi, niin ay-liike on edelleen käytännössä maan rajojen sisällä toimiva. Näin siis Paperiteollisuudessa. Ja taitaapa niin olla muuallakin. Aitoa, rajat ylittävää yhteistyötä ei ole. Enkä tarkoita nyt yhteisiä kahvihetkiä…

 Alun perin ammattiyhdistysliike on perustettu siksi, että työntekijöillä olisi voimaa ajaa yhdessä omia etujaan. Solidaarisuus, johon Huuskonenkin viittaa oli ennen ihan oikeaa.

Ay-liike on saanut aikaan uskomattomia parannuksia työntekijän asemaan ja se ei ole tapahtunut ilman suuria uhrauksia. Ennen oltiin todella aidosti solidaarisia. Nyt sitä ei olla.

Tämänkin asian olen useaan eri kertaan tuonut esiin. Ja siinä solidaarisuuden puutteessa on yksi ay-liikkeen voiman vähenemisen suurimpia syitä. Sen koimme itse Voikkaan tehtaan lopettamisen kohdalla. Vain harva halusi tai uskalsi tukea kuolevaa tehdasta. Kysyttiin, että mitä sillä olisi voitettu? Ei ennen olisi kysytty. En minä niin naiivi ole, että kuvittelin silloin sillä olevan vaikutusta tehtaan lopettamiselle. Mutta jos näin toimitaan, niin ei silloin pidä myöskään pitää yllä kuvitelmaa: ”Yhdessä olemme Paperiliitto”. Juuri tämä ristiriita puheiden ja tekojen välillä on ollut suurin syy kritiikilleni.

 En ole siis pelkästään kritisoinut ay-liikettä ja sen toimia. Olen moneen eri otteeseen todennut, että liitto on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Ei liitto eikä ay-liike ole mikään automaatio vaan se on  jäseniensä muodostama. Jos jäseniä ei kiinnosta toimia yhdessä, ei liittokaan voi millään määräyksellä tehdä mitään.

Siksi, juuri sen vuoksi, meidän on kaikkien työtä tehneiden ja tekevien kysyttävä itseltämme: ”Mihin olen valmis puolustaakseni omia oikeuksiani ja muiden oikeuksia?”.

Jos  yleisin vastaus on, en mihinkään, voimme lopettaa ammattiliitot tarpeettomina ja koittaa pitää jokainen vain omia puoliamme.

 

Kirjoitus lähetetty Kouvolan Sanomiin 4.6 ja julkaistu 8.6