YHTEYSTIEDOT


JARI LINDSTRÖM
Myllysillantie 77
45940 Oravala
Puh. 040-555 9328

jarppa.lindstrom@elisanet.fi

Ilman Timo Soinia

Tiistai 9.6.2009 klo 23:08 - Jari Lindström


Nyt kun olen jo hieman ennättänyt sulatella EU-vaalien tulosta niin muutama asia on noussut ajatuksiini.

Timo Soini veti perussuomalaiset voittoon. Se on fakta.

Tämän ovat huomanneet myös meihin nihkeästi suhtautuvat. "Ilman Soinia ei perussuomalaisilla ole mitään", on melko yleinen mielipide.

Jatkuvasti meitä on vähätelty milloin milläkin tavalla. Nyt sitten vähätellään sillä, että puolueemme on yhtä kuin Soini. Voin kertoa, että ei ole!

On totta, että Soini on aivan selkeästi tunnetuin perussuomalainen. Moni ei sitten ketään muuta tiedäkään. Mutta kummasti niitä perussuomalaisia on todella monen kunnan valtuustossa. Ihan omana itsenään.

Niin Kouvolassakin. Ei täällä ole Timo Soinia. Hän ei ole ollut yhdessäkään valtuuston kokouksessa läsnä ;> )

Me olemme oman työmme tehneet täällä ihan itse, alusta asti. Lähes nollasta. Että on täälläkin sentään jotain osattu tehdä ja hyvin. Sekin on fakta.

Kymen piiri on nyt yksi perussuomalaisten vahvimmista tukialueista koko maassa! Eipä olisi moni siihen uskonut muutama vuosi sitten.

Kymen piiri aloittaa valmistautumisen seuraaviin eduskuntavaaleihin 2011 jo tänä vuonna. Ne vaalit ovat kova haaste meille. Meidän tavoitteemme on kivikova. Saada perussuomalainen kansanedustaja Kymestä.  Tosin tässä kohtaa on mainittava, että tällä EU-vaalituloksella niitä edustajia olisi tullut kaksi! Eikä silloinkaan, näin uskon, ole Timo Soinia ehdokkaana Kymen vaalipiirissä...

Pidetään nyt kuitenkin jalat maassa. 2011 on lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, että mitä tahansa voi sattua. Politiikassa kun muutokset ovat nykyisin nopeita. Ei tosin ihan kaikessa, valitettavasti.

Isä Mitro, tai Mitro Repo oli piristävä yllätys vaaleissa. Hän oli demareille kullan arvoinen. Älkää nyt  vain arvon demarit ryhtykö kouluttamaan Mitrosta poliitikkoa. Hän meni parlamenttiin juuri siksi, että ei ole tyypillinen poliitikko.

Ei tullut euroedustajaa Kymeen. Sitä on kovasti pahoiteltu. No jaa. Kun edes Suomen etuja ei ole kunnolla pystytty puolustamaan, niin miten sitten yhden alueen, Kymen? Sitä voi mietiskellä jokainen tykönään.

Meistä perussuomalaisista on muuten myös sanottu, että kun pääsemme valtaan, menetämme kannatuksemme. Moni on näin povannut. Että me mm. pakenemme vastuuta, emme tuo vaihtoehtoja esille ja puhumme vain siitä mitä halutaan kuulla. 

Mikä se valta on? Riittääko valtuustopaikka? Vai pitääkö istua hallituksessa? Jokainen meistä joka on valittu luottamustehtävään, on ottanut tehtävänsä vakavasti ja paneutunut siihen. Virheitä on tullut ja tulee, mutta niistä on otettu opiksi. Me emme ole täydellisiä ja emme kuvittele ratkovamme kaikkia ongelmia. 

Mitä sitten teemme? Puhumme suomea, pidämme heikomman puolta, asetumme samalle tasolle ihmisten kanssa, olemme rehellisiä. Jos ja kun joudumme tekemään kipeitä päätöksiä, emme me pakene sitä. Ne päätökset pitää vain perustella ilman mitään koukeroita ja munkkilatinaa ihmisille. 

Emme kuvittelekaan olevamme viisaampia ja parempia kuin muut. 

Jälleen kerran vanha viisaus pitää paikkansa: " Nöyrä pitää olla, mutta ei nöyristellä". 

 


Kommentit

10.6.2009 19:13  sergei

Soini on puolueelle häpeäksi. Se on henkilökohtainen mielipiteeni. Eipä ole muutenkaan PS:n johto ylpeyttä herättänyt. Puukkokansana suomalaiset ovat tunnettuja, mutta selkäänpuukottamiset menee yli mun ymmärryksen. Mutta varmaan tuntuu hyvältä, kun puolue on nuolassut vastustajien pyllyä oikein kunnolla jättämällä erään henkilön ehdokaslistaltaan pois? Vai oliko pelottavan fiksu ja suosittu?

10.6.2009 20:05  Jarppa

Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Onneksi!
Halla-ahoonhan tässä viitataan, eikö? Siitä on yhtä monta mielipidettä kuin on esittäjääkin.
Kuten olen monet kerrat todennut, oma piirimme on hoitanut omat asiansa itsenäisesti. Emme ole ketään puukottaneet selkään ja olemme antaneet kriittistä palautetta myös omalle puolueelle, suoraan.
Emme ole myöskään lähteneet millekään nuolemislinjalle vaan hoidamme asiat asioina.

11.6.2009 20:56  sergei

Eikö lähes jokaisesta asiasta ole yhtä monta mielipidettä kuin on esittäjiä?
Fakta on kuitenkin se, että Halla-Aho olisi halunnut ehdokkaaksi, mutta puolueen johto oli eri mieltä. Ja sitä en voi ymmärtää.
Piiristähän en kommentissani mitään pahaa sanonut vai...? "Paikallinen" perussuomalainen äänitorvi on tosin herättänyt aika paljon paheksuntaa mm. (taas kerran Halla-Ahon) tekstien varastamisesta, väärien sukujuurien omaavien lasten kiusaamisen puolustamisesta ja joistain (lukuisista) puolitotuuksista. Tosin viimeinen taitaa olla ihan normaalia nykypäivän politiikassa.

11.6.2009 21:56  Jarppa

Et ole sanonut piiristä pahaa. Enkä siihen viitannutkaan. Tarkoitin nimenomaan sitä, että me toimimme omalla tavallamme ja muut piirit omallaan, vaikka puoluekantamme olisikin sama.
Halla-aho ei päässyt ehdokkaaksi ja sitä on minullekin moni kritisoinut.
Tiedän monen häntä kannattaneen jättäneen kokonaan äänestämättä.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite: