YHTEYSTIEDOT


JARI LINDSTRÖM
Myllysillantie 77
45940 Oravala
Puh. 040-555 9328

jarppa.lindstrom@elisanet.fi

Logistiikkaa

Maanantai 6.7.2009 klo 19:03 - Jari Lindström


Kun viimeksi(15.6) istuimme valtuustona päättämässä asioista, oli yhtenä isona asiana Tykkimäen logistiikkahanke. Olin niiden 22 joukossa, jotka vastustimme tätä hanketta.

Jäimme asiassa oppositioon ja niin hanke etenee. Näin ollen Kouvolan kaupunki osallistuu hankkeeseen miljoonilla euroilla.

Investoinnit ovat hyvä asia, jos niillä on tulevaisuutta. Siis tulevaisuutta. Investoinnit ovat hyvä asia, jos niiden myötä saadaan pysyviä työpaikkoja.

Otanpa tähän  muutaman lainauksen tuolta kaupungin nettisivuilta kaikkien luettavissa olevasta kokouksen pöytäkirjasta(lainaukset kursiivilla):

Tykkimäen teollisuusalueella on käynnistymässä 2 suurta logistiikkahanketta, joita koskevat sopimukset kansainvälisten toimijoiden kanssa on allekirjoitettu toukokuussa.Molemmat hankkeet edellyttävät kaupungin panostusta alueen infrastruktuuriin jo vuoden 2009 aikana. Hankkeilla on huomattava työllistävä vaikutus.

Osa korttelista 10008 on vuokrattuna Cargo Handling Oy:lle logistiikkatoimintaa varten. Yhtiön tarkoituksena on rakentaa alueelle 5000 m2:n suuruinen varastohalli. Toiminta edellyttää rautatieyhteyttä hallin viereen. Toiminnan on sovittu käynnistyvän 1.1.2010 mennessä. Yhtiö on pyytänyt kaupunkia rakentamaan tarvittavan runkoraiteen pituudeltaan noin 600 m. Yhtiö rahoittaa itse tonttiraiteen ja puolet tonttivaihteen kustannuksista. Runkoraide jää vuokratulle alueelle ja sitä varten perustetaan rasite. Runkoraide palvelee myös korttelin 10008 itäosan maankäyttöä.Kaupungin kustannukset runkoraiteen rakentamisesta ovat arviolta 320.000 euroa.

Yritysmagneetti Oy on sopinut venäläisen osapuolen kanssa logistiikkakentän rakentamisesta

Niin minua kuin monia muitakin olisi kovasti kiinnostanut, että

- mikä venäläinen osapuoli?

- kuinka luotettava osapuoli?

Sen lisäksi kustannusarvio oli kovasti vaillinainen. Taas lainaus:

Molemmat hankkeet yhteensä maksavat noin 4,3 M€. Kustannusarvio perustuu alustaviin suunnitelmiin. Kustannusarviosta puuttuvat konttialueen aitaus ja valaistus. 

 

Lisäksi:

Kohteiden toteuttamistoimenpiteet tulevat aikanaan erikseen käsittelyyn. Tässä vaiheessa on tarpeen tehdä esitys hankkeiden toteuttamisesta sekä määrärahoista.

 

Se, että asia tulee jatkossa esille esimerkiksi sopimusten osalta, ei paljoa lämmitä mieltä. Se instanssi johon asia tuodaan on tekninen lautakunta ja meillä(PS) ei ole siihen silloin omaa sanaamme sanottavana. Kas kun meillä ei ole tässä lautakunnassa edustusta. Ihan vain huomiona.

Entä sitten työpaikat? Eihän tämä investointipäätös Kouvolan Tykkimäkeen vain tarkoita sitä, että Kouvolan Voikkaalla saman yrityksen toimesta sanotaan ihmisiä irti? Eihän? Kyllä se tarkoittaa. Aika kummallista toimintaa sanoisin...Mikäs vika Voikkaassa on?

Eihän näillä asioilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa, koska logistiikka on se Kouvolan "terävä kärki". Strategian mukaisesti. Kerrottakoon kuitenkin se, että minä olen henkilökohtaisesti tästä yhdestä kärjestä aivan toista mieltä. Mutta eihän sillä tunnu olevan mitään väliä.

Kunhan huutelen..Mutta hei, emmekö me nyt opi mitään tehdyistä virheistä? Laittamalla kaikki munat yhteen koriin tulee helvetin iso munakas tai kokkelia.


 


 

 


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: