YHTEYSTIEDOT


JARI LINDSTRÖM
Myllysillantie 77
45940 Oravala
Puh. 040-555 9328

jarppa.lindstrom@elisanet.fi

Sontakasa

Perjantai 27.11.2009 klo 22:10 - Jari Lindström


Otsikolla viittaan mihinpä muuhun kuin tähän Kouvolan kaupungin elinkeinotoimen ympärillä jatkuvasti liikkuviin uutisiin. Joka päivä tuntuu tulevan uutta ja ei vielä yhtään positiivista viestiä.

Mitä nyt sitten tapahtuu? Ja lisäksi muita huomiota.

1. poliisi ja muut viranomaiset tekevät omia tutkimuksiaan. Antaa niiden tehdä sitä työtä ihan rauhassa.Jos ja kun sieltä tulee tiedotettavaa, siitä ihan varmasti kerrotaan.

2. kaupungin toimielimistä tarkastuslautakunta on pyytänyt ja saa tietoa asiaa koskien. Eli taustat selvitetään.

3. on selvää, että tämä sontakasa pitää selvittää juurta jaksaen. Sitä vaatii jo oikeustajukin.

4. elinkeinotoimi ja siinä toimivat/toimineet henkilöt ovat nyt luupin alla. Ketään ei pidä lähteä syyttämään ilman todisteita. Enkä tee sitä minäkään.

5. on sitten kokonaan eri asia se, että onko ammattitaidottomuus ja sinisilmäisyys "rikos". Näillä näytöillä on selvää, että uudistuksia pitää tehdä. Meillä ei kaupunkina ole varaa tällaisiin skandaaleihin!

6. Olen useaan eri otteeseen kritisoinut valittuja linjauksia. Ja tämä ei ole mitään jälkiviisautta.Asian voi helposti tarkastaa pöytäkirjoista. Pelkoni siitä, että seuraava putkitehdas tai Kiinasentteri muhii jo kulisseissa, on saanut vahvistusta viime aikojen toilailujen jälkeen. Viittaan logistiikan vahvaan, mielestäni liian vahvaan, panostukseen Kouvolan elinkeinostrategiassa. Mitäs jos veli venäläinen päättääkin toisin omissa suunnitelmissaan? Siinä sitten ollaan sormi suussa tai muussa paikassa.

7. Kuka ja ketkä ovat kaupungin organisaatiossa jäävejä tutkimaan tätä sotkua? Siiinäpä mietittävää.

Tässä muutamia ajatuksia liittyen tähän mekkalaan. Kehitä tässä sitten uutta kaupunkia, kun ainoat uutiset joita maailmalle täältä lähtee, ovat huonoja!


Kommentit

18.12.2009 11:40  juha heltola

miksei Ahtia jo hyllytetä.on tehnyt hallaa
jo ihan tarpeeksi.vai pääseekö taas kun koira veräjästä.joku vastuu pitää olla,
onhan se mukava veron maksajien rahoilla mällätä.kun ei ole mitään vastuuta.taitaa olla perussuomalaisetkin
aivopesty jo tähän kouvostoliittoon. vai ettekö uskalla olla erimieltä.

29.12.2009 16:47  Jarppa

Ei ole aivopesty. Itse istun tarkastuslautakunnassa ja sieltä käsin olemme asiaan puuttuneet. Voit olla varma, että asiaa ei olankohautuksella ohiteta.
Ensin pitää toki saada faktaa. Ketään, ei edes Aimo Ahtia voi tuomita tutkimatta.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: