YHTEYSTIEDOT


JARI LINDSTRÖM
Myllysillantie 77
45940 Oravala
Puh. 040-555 9328

jarppa.lindstrom@elisanet.fi

Kuusi

Tiistai 15.12.2009 klo 16:04 - Jari Lindström


Kuusi miljoonaa lisää säästöjä! Niitä pitäisi jostakin taikoa. Näin eilen päätettiin valtuustossa, vuoden viimeisessä kokouksessa. Mistä ne rahat otetaan? Lomautuksia on väläytelty. En nyt kuitenkaan lähtisi kaatamaan vastuuta säästöistä pelkastään kaupungin henkilöstön niskaan. Kyllä kaikkia toimintoja on tarkasteltava tarkkaan. Varsinkin ostopalveluita.

Kuusi tuntia kesti eilinen kokous. Olihan siinä istumista. Keskustelua käytiin varsinkin talousarviokeskustelussa paljon. Itse pidin ryhmämme puheenvuoron. Laitanpa sen tuonne Puheet-linkkiin. Joten en ala sitä tässä enempää puimaan.

Vaikka ryhmät olivat hyvin pitkälle jo etukäteen sopineet asioita, niin siitä huolimatta(tai juuri siksi) tuotiin senkin jälkeen uusia asioita listalle. No, niistä sitten äänestettiin.

Tiukinta oli äänestys eläkeläisten ilmaisen uinnin järjestämisestä. Siitä käytiin todella tiukka, itse asiassa tiukin mahdollinen, äänestys. Tulos oli 36-35 ilmaisen uinnin puolesta. 3 äänesti tyhjää.

Itse äänestin, pitkin hampain, ilmaisen uinnin puolesta. Miksikö? Koska koin, että me hyväksyimme tämän jo. En halunnut vaihtaa mielipidettäni. Vaikka sen puolestakin olisi ollut vähintäänkin hyvät perustelut. Minä ymmärrän täysin niitä, jotka olivat tälläisen yhdelle ryhmälle annetun edun ajamista vastaan. Olisin voinut tietysti äänestää tyhjääkin, mutta sitä vältän viimeiseen asti.

Homma meinasi eilen lähteä lapasesta, koska jo sovittujen asioiden lisäksi oli selvästi nähtävänä intohimoja omien esitysten tuomiseksi talousarvioon. Onneksi ryhmien puheenjohtajien kokoontumisen jälkeen päästiin kuta kuinkin vähällä.

Jokaisella ryhmällä olisi aivan varmasti ollut iso lista asioita esitettäväksi talousarvioon. Se on aivan selvää. Mutta siinä tapauksessa me äänestäisimme varmaan vieläkin joka ikisestä asiasta ja siinä ei ole mitään järkeä.

Kouvolan tulevat vuodet ovat talouden hoidon kannalta tiukkoja. Ensi vuosi tullee olemaan vaikea ja niin seuraavakin. Kurjuutta jaetaan toivottavasti tasaisesti ja peruspalveluista pidetään kuitenkin huolta.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuusi. Käytiin sellaista etsimässä. Eipä löytynyt sopivaa. Oli kaikenlaista känkkärää ja toispuolista risua. Ja jos sattui muuten hyvä kohdalle, niin se oli sitten sellainen kooltaan, että pitäisi olla juhlasali. Eikä meillä ole kuin olohuone.

 


Kommentit

19.12.2009 21:12  Jari Larikka

Hei Jari
Olisit vaan kuunnellut järjen ääntä ja äänestänyt toisin. Varatut rahat 50 000 eläkeläisten ilmaisuintiin loppuvat jo ennen kesää ja sitä ennen loppuvat muutamalta erityisryhmältä uinnit kokonaan varojen puutteessa. Sivistystoimen on aika vaikeata etsiä rahaa omaan toimintaansa jo nyt - miten tulevaisuudessa kun myönnämme ilmaisia palveluita niitä tarvitsemattomille. Katso lisää sivuiltani jarilarikka.fi Hyvä ja rauhaisaa Joulun odotusta.
Ps. vaikeita ratkaisuja riittää kyllä ensivuodellekin...

20.12.2009 14:57  Jarppa

Kiitos kommentistasi.

Järjen äänestä en tiedä. Sitä kun tuntuu olevan niin monenlaista. Toistan vain että olisin voinut olla toistakin mieltä, mutta en nyt ollut.

Hyvää joulua ja viisaampia päätöksiä toivoen


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite: