YHTEYSTIEDOT


JARI LINDSTRÖM
Myllysillantie 77
45940 Oravala
Puh. 040-555 9328

jarppa.lindstrom@elisanet.fi

Time out

Tiistai 12.1.2010 klo 22:18 - Jari Lindström


Tänään oli opetus- ja kasvatuslautakunnan kokous. Siihen oli ladattu varmasti todella paljon jännitteitä ja odotuksia. Kouvolan Sanomien sivuilta luin, että yhtä aihetta käsiteltiin kolme tuntia! 40 puheenvuoroa siivitti keskustelua.

Aihe, joka puhututti oli tietenkin kouluverkkoa koskeva esitys.

Nyt sitten päädyttiin jatkoajalle. Mielestäni oikea ratkaisu. Ehdottomasti.

Kuten olen moneen otteeseen maininnut, liian vähän oikeaa tietoa näin suuren päätöksen tekemisen tueksi on ollut esillä. Jos nyt olisi tehty esittelevän virkamiehen eli Eero Mattilan esityksen mukainen ratkaisu, olisi se ollut koko uuden Kouvolan kaupungin tähän astisista päätöksistä surkein! Ylivoimaisesti! Sen päätöksen kanssa olisi ollut todella vaikeaa valtuustossa. Minä en sitä ainakaan olisi hyväksynyt, enkä ole yksin tämän mielipiteen kanssa.

Nyt on hyvä kerätä tietoa, keskustella eri tahojen välillä ja tutustua perusteellisesti tähän valtavaan pakettiin.Jotta saataisiin järkevä ja hyväksyttävä ratkaisu.

Muuten sellainen sivuhuomautus niille tahoille, jotka vihjailevat perussuomalaisten olevan tässä kouluverkkoasiassa jo eduskuntavaalitunnelmissa: Ennen vaaleja me lupasimme puolustaa eritoten reuna-alueita. Nyt me toimimme juuri niin. Kun uusi kaupunki päätettiin perustaa, niin eihän meillä ollut siinä asiassa kuin rakkikoiran rooli. Itse vastustin kuntaliitosta. Juuri niistä syistä, jotka NYT ovat konkreettisesti edessämme!

Omat kokemukseni suuruuden ekonomiasta ovat pääasiassa negatiivisia. Reuna-alueet jäävät aina jalkoihin. Kun toimintoja yhdistellään ja saadaan niitä synergiaetuja(jos saadaan), niin joku siinä hommassa aina häviää. Meidän roolimme on olla niiden äänitorvi, joita ei muuten kuunnella.Jos se jotain tahoa nyppii, niin antaa nyppiä.

On järkyttävää huomata, että tämän kokoisen kaupungin talouden hoidossa ollaan valmiita panostamaan miljoonia euroja erilaisiin hankkeisiin. Niille rahoille löytyy rahoitusvaihtoehtoja. Ja loput taiotaan vaikka energiayhtiöjärjestelyllä. Myydään itselle omaa omaisuutta ja otetaan lainaa, simsalabim. Olemmekin yhtäkkiä saaneet kuin tyhjästä 35 miljoonaa euroa.

Sitten itketään kyläkoulujen kustannusten perään. Kustannusten, jotka ovat kymmeniä tuhansia €/vuosi. Sieltä ollaan valmiita nipistämään ja lakkauttamaan. Että se niistä arvoista. Jos tämä kylä kaatuu tai pelastuu kouluja lakkauttamalla niin on meillä todella heikko tilanne!

Ja että minua korpeaa tämä tyyli, jolla erilaisia päätöksiä ollaan ajettu /ajamassa eteenpäin. Tehdään ikään kuin jo valmis periaatepäätös, jota sitten tukemaan valmistellaan "sopivia" selvityksiä. Puolueettomia totta kai...Kaikki kriittisyys loistaa poissaolollaan. Paitsi tietysti sen ei-toivotun vaihtoehdon kohdalla.

Sitten kun kysyy "tyhmiä" vaikkapa valtuustossa tai muussa toimielimessä, saa  liian usein vastaukseksi täysin käsittämättömiä ja tyhjää täynnä olevia liturgioita.Puhukaa suomea!

Tehdään päätöksiä, ei siinä mitään ongelmia ole. Mutta tehdään ne vasta sitten kun asiasta on kunnolliset pohjatiedot ja mielellään ihan suomen kielellä. Silloin, vasta silloin voidaan olla edes jotenkin perillä päätöksen mahdollisista vaikutuksista. Minä ainakin koitan miettiä niitä kun olen jotain mieltä.Vaikka sitten menisikin pieleen.

 


Kommentit

13.1.2010 0:47  IPJ

Etuahan ei kuntaliitos tuonut kuin entiselle Kouvolalle ja mahdollisesti kuolinkouristuksissa olleelle Anjalankoskelle. Holtittoman business ja logistiikka kaupungin suureellisille palkoille ja kustannuksille piti löytää maksajat. Ja näinhän se on. Reuna-alueet maksavat vedestä enemmän kuin ex-Kouvolalaiset ja myös maakaasusta. Vaikka mikään ei ole todellisessa maailmassa muuttunut. Reuna-alueilta lypsetään kaikkia, ulkokultaiseen Kouvolan asemakaupunkiin ja lakkautetaan palvelut, vedoten niiden parantumiseen keskustan sydämessä.

Ongelmanahan on se, että arkitodellisuudesta vieraantuneet päättävät asioista, siten kuin heille sopii ja tavalliset pulliaiset ottavat sen vastaan, koska silmissä kiiltää ajatus, että minäkin pääsen ehkä tuonne joskus. Sillä aikaa voi viedä lapseni 75km päähän koulukiusattavaksi.

Se on muuten totta kun jotain Kouvolassa kysyy, niin vastataan siten, että kysyjä yritetään saada tyhmäksi ja valehdellaan päin naamaa.

13.1.2010 18:34  Jarppa

Oma filosofiani lähtee, myönnän sen reilusti, kyseenalaistamisesta. Se ei tietenkään ole aina oikea lähestymistapa, mutta se on oma.
Siksi minä ihmettelen sitä kuinka "helposti" moni asia menee läpi.
Ja toisaalta lillukanvarsista syntyy isojakin vääntöjä..

19.1.2010 13:09  Tuomas

Eikö moni asia mene valtuustokäsittelyssä läpi ystävämme ryhmäkurin ansiosta??? Sellainen kuva minulle on vuosien saatossa muodostunut. Ja kun miettii Kouvostoliiton valtuuston paikkajakaumaa, ei tarvitse miettiä miksi reuna-alueita potkitaan päähän sen minkä keretään. Niin pirun valitettavaa kuin se onkin...


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite: