JARI LINDSTRÖM
Myllysillantie 77
45940 Oravala
Puh. 040-555 9328
jarppa.lindstrom@elisanet.fi
JARI LINDSTRÖM
Myllysillantie 77
45940 Oravala
Puh. 040-555 9328
jarppa.lindstrom@elisanet.fi
Suvaitsevaisuuden nimissäMaanantai 1.3.2010 klo 18:08 - Jari Lindström
Otsikko on melkoisen laajasti ymmärrettävissä, myönnän. Viime maanantaina, 22.2 pidetyssä valtuuston kokouksessa oli koulujen lakkauttamisen lisäksi käsiteltävänä Kouvolan maahanmuutto-ohjelma. Esitin tuolloin, että valtuusto ei hyväksyisi tuota ohjelmaa vaan että asia palautettaisiin uudelleen valmisteltavaksi ja valmisteltaisiin vain lain minimi eli kotoutusohjelma. Esitystä kannatettiin(Anssi Tähtinen) ja niinpä asiasta äänestettiin. EI ollut minulle mikään yllätys, että esitykseni hävisi. Äänin 60-13. Kuitenkin 13 valtuutettua oli esityksen takana. Positiivista.Syitä on varmaan yhtä monta kuin on mielipiteen esittäjääkin. Itse näin ja näen, että hyväksyimme ohjelman, joka lisää kaupungin kustannuksia. Kun jo muutenkin olemme tinkimässä säästöjen nimissä monesta peruspalvelusta, niin en millään voi hyväksyä tällaistä lisäkulua. No tämähän nyt sitten on taas sitä suvaitsemattomuutta. Näin sain kuulla sekä riveiltä että rivien väleistä. Minäpä kerron nyt jotain: Yksi asia, jota minä en suvaitse, on suvaitsevaisuuden nimissä tehty sinisilmäisten hyväksikäyttäminen. Miten muuten on selitettävissä Suomen sijoittuminen ykköseksi anteliampien maiden joukossa? Ihan hyvää hyvyyttämmekö me olemme ykkösenä vai sinisilmäisyyttämme? Autetaan, mutta pidetään nyt tolkku mukana. Suomi ei pysty pelastamaan maailman nälkää näkeviä, ei auttamaan kaikkia sotien alta pakenevia eikä antamaan työtä kaikille tänne pyrkiville. (Paitsi jos siitä työstä ei tarvitse maksaa kunnollista palkkaa) Mikähän se mahtaa olla perimmäisin motiivi niillä, jotka huutavat työvoimapulan perään ja sitä työvoimapulaa paikkaamaan haluavat Suomeen jopa satoja tuhansia maahanmuuttajia? Sitä olen kysynyt monen monta kertaa ja jäänyt vastausta vaille. Mielestäni vastaus on pääosin siinä, että niitä työperäisiä maahanmuuttajia halutaan pääasiassa matalapalkka-aloille. Niihin töihin, jotka eivät kelpaa suomalaisille. Ja miksi eivät kelpaa? Hyvin yksinkertainen vastaus on palkka/ työ. Juuri siksi ollaan kovaa vauhtia ajamassa alas työttömäksi jäävien etuja. Jotta kaikki työ "kelpaisi". Vai väittääkö joku ihan tosissaan, että Afrikasta tänne tulevat ovat korkeasti koulutettua väkeä? Puheet siitä, että kaikki työ on arvokasta, saa niskani punoittamaan. Eihän se ole niin! Mitä helvetin väliä sillä on, että työsi on arvokasta, jos se ei näy toimeentulossa? Ei se arvostus tuo leipää pöytään. Ihan sama kuin alettaisiin jaella työn sankarin mitaleja työssään ansioituneille. Yhtä tyhjän kanssa. Minunkin tekemäni lumityöt ovat arvokasta työtä, mutta ei se pakkasessa paljoa lämmitä. Arvostakaa työtä ja sen tekijää, mutta näyttäkää se myös käytännössä. "Pankaa se näkymään miesten palkoissa", sanoi siltainsinööri Akseli Jaatinenkin Arto Paasilinnan loistavassa kirjassa Onnellinen mies Puheeni löytyy tuolta puheet-linkistä. Sieltä voi käydä lukemassa jos kiinnostaa. Pakko ei ole. Päinvastoin kuin ruotsinkielen opetus. Olenkin vakuuttunut, että Kouvolan maahanmuutto-ohjelma tuo veronmaksajille lisäkustannuksia. JOS olen väärässä, myönnän sen. Mutta jos olen oikeassa, niin leikataan lisää palveluja, jotta saamme lisää niitä resursseja maahanmuuttajien ongelmiin. Aika näyttää miten tässä käy... |
|
|
1.3.2010 22:28
Jarppa
Juha hei, tee se, ei se satu yhtään;)
|
|
4.3.2010 17:43
Tapsa
Suvaitsevaisuudellakin on rajansa, varsinkin kun sen varjolla yritetään ja saadaan usein läpikin vaikka mitä ns. "apinan koijausta" ja verorahoja palaa..
|
|
4.3.2010 20:31
Jarppa
Näinhän sen näen itsekin. Mutta kun valtaosa päättäjistä on niin suvaitsevaisia, niin suvaitsevaisia, että...
|
|
12.3.2010 21:26
sergei
Kai perussuomalaiset ovat muistaneet kertoa Freddy Van Wonterghenille, mitä mieltä "erilaisesta suomen kielestä" ollaan? Puolueessako tyhmyys tiivistyy?
|
|
13.3.2010 14:25
Jarppa
Enhän miäkään puhu täydellistä suomen kieltä. Jotain sekamurretta korkeintaan. Onko se nyt sitten jokin rikkaus? Hmmm? |
|
14.3.2010 10:08
sergei
Välillä näyttää siltä, että mokuttajat ja maahanmuuttokriittiset eivät puhu samaa kieltä, vaikka olisivat suomalaissyntyisiä puolin ja toisin. Ei kai kukaan nyt väitä, että hoono soome ole rikkautta? Erilaiseen suomeen tottumisella ymmärtäisin lähinnä sitä, ettei kuulija ala vaahtoamaan, kun kuulee huonoa suomea tai vierasta kieltä. Ei se maahanmuuttaja päivässä suomea opi. Ja ennen kuin kieli on jotenkin hallussa, on tultava toimeen sillä, mitä osaa. Siinä vaiheessa päähän potkiminen ei edistä kotoutumista yhtään. Jos kaverilla on taitoja ja tietoja, se saattaa lähteä kokeilemaan onnea muista maista. Jos älli ei riitä, jäädään tänne nauttimaan yhteiskunnan tarjoamista etuuksista ja mököttämään. Toki on muitakin vaihtoehtoja, mutta harmittavan paljon olen nähnyt niitä fiksuja ja ahkeria, joita ei tänne "hyväksytty". |
Jari hei, kohta minun on äänestettävä persuja, jos jatkat tuohon malliin ;)