YHTEYSTIEDOT


JARI LINDSTRÖM
Myllysillantie 77
45940 Oravala
Puh. 040-555 9328

jarppa.lindstrom@elisanet.fi

Strike!

Lauantai 13.3.2010 klo 14:14 - Jari Lindström


Lakko! Työtaistelun yksi muoto. Sitä käytetään yleensä vauhdittamaan jumiutuneita neuvotteluja. Mikään itsetarkoitus se ei ole. Lakko ei ole kivaa, se koskee lähes aina myös täysin sivullisia. Niin nytkin kun ahtaajat ovat lakossa. Laillisessa työtaistelussa.

Tämä lakkoilu aiheuttaa suuria taloudellisia menetyksiä yrityksille. Sekään ei tosin ole mikään uutinen.Se aiheuttaa taloudellisia menetyksiä yksityisille ihmisillekin.

Ahtaajia, samoin kuin paperimiehiäkin, on syytetty oman etunsa ajajaksi. Ahneiksi. He ovat pienestä lukumäärästään huolimatta strategisesti "oikeassa" asemassa. Ja käyttävät tätä asemaansa hyväkseen. Totta kai. Ovatko he sitten ahneita oman edun tavoittelijoita?

Eivät ole. Omaa etuaan he tietenkin tavoittelevat. Ahneiksi en heitä ryhdy haukkumaan.

Ahtaajilta perätään nykyiseen taloustilanteeseen vedoten yhteiskuntavastuuta. Sitä samaa jota on perätty työnantajilta jo monen vuoden ajan. TURHAAN. EK esiintyy julkisuudessa jonkinlaisena hyvän tahdon lähettiläänä ja jeesustelee ahtaajien vaatimuksia kohtuuttomaksi. Samaan aikaan sen jäsenyritykset ovat kohdelleet ja kohtelevat ihmisiä kuin karjaa.

Suomen irtisanomisjärjestelmä mahdollistaa melkoisen helpon ja halvan irtisanomisen. Jos tätä nyt halutaan parantaa työntekijän näkökulmasta, niin siitä on noussut helvetillinen haloo työnantajaleirissä.

Nytkin käydään YT-neuvotteluja monessa yrityksessä. Mm. Kymin paperitehtaalla, jossa ei päästy edes entisiin vaadittuihin vähennyksiin, kun jo tuotiin uutta vaatimusta pöytään! Tästä olen moneen eri otteeseen kirjoittanut. Luottamuksesta nimittäin. Mikä takaa sen, että jos päästään nyt vaadittuihin lukuihin, ne pätevät vielä senkin jälkeen? Ei mikään.

Jos mikään entinen ei päde, niin mihin sitä voi oikein luottaa? TA on tekemässä milloin mihinkäkin syyhyn vedoten jatkuvia leikkauksia työntekijöiden määrään. Samaan aikaan kuitenkin tuottavuuden tulisi kasvaa. Yhä pienemmällä porukalla pitäisi tehdä enemmän, parempaa ja nopeammin.

Puhutaan esim. eläkejärjestelmän uudistamisesta ja siitä kuinka ihmisten pitää jaksaa työelämässä yhä pitempään. Minä väitän, että se on mahdotonta nykyisillä toimintatavoilla. Ja vaikka uusia kuinka puuhastellaan, niin ne jäävät käytännön elämässä vain kauniiden puheiden asteelle.

Minä näen ahtaajien lakon piristävänä poikkeuksena työnantajien harjoittamaa sanelua vastaan. Tämä lakko alkaa olla niitä viimeisiä perinteisiä lakkoja, veikkaan. Yhä useammin työehdoista sovitaan työnantajan haluamalla tavalla. Kiltisti. Provosoiva veikkaukseni siitä, että jossain vaiheessa työehtosopimus on pelkkä A4-arkki, on taas päivää lähempänä toteutumistaan.


 


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: